Ikävä kyllä Isänmaallamme on surkea hallitus. Keskeiset ministerit ovat aivan eksyksissä eivätkä tiedä mitä tehdä.

Ei työllisyys työllistämismäärärahoja kasvattamalla parane. Työllistäminen on täällä nopean ja pysyvän elinkeinorakenteen muutoksen jälkeen aivan liian kallista ja tuottamatonta. Turha siinä yhtälössä on laittaa euroakaan työllistämiseen, koska se lämmittää yhtä paljon kuin housuun kuseminen.

Ainoa tapa on muuttaa taloudellista ympäristöä siten, että paljon pienemmällä palkalla tulee toimeen ja pienipalkkainen pätkätyö muuttuu taloudellisesti houkuttelevaksi. Tämä on helppoa toteuttaa poistamalla valmisteverot, arvonlisäverot ja muu välillinen verotus. 15-20 miljardin pienennys valtion budjettiin tekisi vain terää. Tavallinen kansalainen kehä kolmosen ulkopuolella ei kärsisi lainkaan, vaan pelkästään hyötyisi.

Tietysti se tarkoittaisi sitä, että valtio keskittyisi perustehtäviinsä eli infran sekä järjestyksen ylläpitoon. Muu kuoha saisi ja joutaisi mennä. Virkamies- ja poliitikkolaumoista pitäisi luopua, mutta sekään tuskin kansalaisia hetkauttaisi.

Tällaista ratkaisua ei olla kuitenkaan pohdittu, vaan viesti on aivan päinvastainen. "Kulutusveroja" nostetaan eli energia, ravinto, viestintä ja liikkuminen, vaatteet ja yleensä kaikki ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseen tarvittava kallistuu. Kyseessä on kansalaisten nolo kyykyttäminen. Entistä selvemmin käy ilmi, että meitä pidetään hallitsevan eliitin maaorjatalonpoikina.

Meiningin typeryys naurattaisi ellei se toisi mukanaan niin paljon hätää ja surkeutta koko maahan. Kiviniemi ja Katainen, hävetkää.

Uutinen sähköisestä reseptistä noudattaa tuttua linjaa: hanke maksaa 20 e/kansalainen eli nopeasti laskien noin 100 miljoonaa euroa. Törkeää yhteisten varojen käyttöä. Hankkeen pitäisi tuoda kansalaisille säästöä eikä lisäkuluja. Ei kiinnosta yhtään, säästääkö lääkäri muutaman printin - sadalla miljoonalla printtaa paljon.

Muutenkaan idea ei ole hyvä. Ei kukaan kaipaa lisää valvontaa eikä yksityisyytensä suojan rapauttamista. Nyt jo uikutetaan, että hoitajien ja ties kenenkä pitäisi nähdä reseptihistoria. OK, mutta velvoitetaan sitten lääkärit, hoitajat ja apteekkityöntekijät myös vastaamaan intiimeihin kysymyksiin.

Kun “terveydenhuollon ammattilainen” tutustuu lääkkeentarvitsijan reseptihistoriaan, hän olisi velvollinen vastaamaan vastavuoroisesti ja rehellisesti vaikkapa lääkkeentarvitsijan kysymykseen, “koska runkkasit viimeksi”, tai “montako olutta tai siideriä joit lauantaina”. Nämä vastaukset lääkkeentarvitsija voisi sitten tilastoida ja laittaa vaikkapa facebookiin.

Meillä on vyö ja henkselit eli lääkäri joka kirjoittaa reseptin ja apteekki joka tarkastaa sen ja myy lääkkeet. Jompi kumpi on liikaa. Mikäli tarvitaan lääkärin kirjoittama resepti, apteekkilaitos pitäisi hävittää ja lääkkeet saada marketista. Apteekit voisi säilyttää mikäli niistä saisi kaikki lääkkeet ilman reseptiä. Tämä olisi kansalaisten etu.

Lääkärit ovat samanlaisia palveluntuottajia kuin autokorjaamot tai remonttimiehet. Pelin henkeen kuuluu, että asiakas ostaa palveluita vain halutessaan ja sellaiselta palveluntuottajalta kuin haluaa. Mitä apteekkarit ovat? Varastonhoitajia ja jakelijoita. Marketit ovat paljon tehokkaampia sellaisessa. Lääkkeet pitäisi saada tilata vaikka Intiasta jos siltä tuntuu.

Ei valtiovalta todellisuudessa ole kansalaisten terveydestä huolissaan. Rahaa se haluaa, ja säilyttää terveydenhoitoalan ja apteekkien suojatyöpaikat. Sähköinen resepti tukee nykyrakenteiden säilymistä ja on näin ollen kansalaisille erittäin huono juttu. Vastustan epäonnistunutta sähköinen resepti-hanketta ja vaadin apteekkijärjestelmän nopeaa alasajoa. Jos kaikesta huolimatta muinaisen viinakortin kaltainen sähköinen resepti väkisin halutaan ottaa käyttöön, ostetaan järjestelmä jostakin maasta missä se toimii.

Verotilimenettelyyn siirtyminen on ollut juuri niin onnetonta kuin kuviteltiinkin.

Verotili toimii surkeasti, tuo lisää hankaluuksia ja vaivaa yrittäjille ja kustannuksia sekä yrittäjille että tilitoimistoille. Verrattuna vuonna 2009 käytössä olleisiin menettelyihin verotilillä on otettu aimo harppaus taaksepäin. Sopisikin toivoa, että verottaja saisi menettelyt toimimaan edes tyydyttävällä tavalla ja toisaalta, korvaisi esimerkiksi 500 euroa jokaiselle verotilimenettelyn alla olevalle yritykselle ja yrittäjälle vaivannäköä ja kustannuksia. Verotilin kehittelijät pitäisi saattaa henkilökohtaiseen vastuuseen töppäyksistään.

Ja lopuksi: edes idea ei ole hyvä.

Hallituksemme ei tunnu jaksavan lainkaan kiinnostua Suomen kansalaisista, yritysten menestyksestä tai sivistysvaltion olemassaolosta. Hallituksen päättämä uusiutuvan energian tukipaketti on uusi isku vasten veronmaksajien ja yrittäjien kasvoja. Samat poliitikot, jotka ovat rummuttaneet tietoyhteiskuntaa ja olleet muuttamassa Suomea täysin riippuvaiseksi tietokoneista ja muista sähköä kuluttavista härpäkkeistä, haluavat nyt sälyttää sähkönkäyttäjille lisää kustanuksia maksettaviksi. Ajatellaan asiaa pienyrittäjän tai tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Mahdollisimman halpa energia olisi kaikkien etu ja sivistysyhteiskunnan korkea tavoite, mutta selviö on, että sähkö maksaa jo nyt aivan törkeästi liikaa. Tässä muutamia syitä miksi:

Fortum hallitsee monopoliasemassa veronmaksajien rahoilla maksettuja verkkoja. Vuonna 2009 Fortumin liikevoitto oli lähes 1.800.000.000 euroa. 1,8 miljardia euroa kansalaisilta ja yrityksiltä liikaa kerättyä rahaa. Energia on niin keskeinen hyödyke, ettei monopoliasemassa olevan energiayhtiön tulisi tuottaa euroakaan voittoa. Jokainen euro on pois kansalaisten hyvinvoinnista. Näin eivät ajattele Arkadianmäen valot, sillä Fortumin voittojen lisäksi valtio riistää kansalaisiaan sähköverolla, huoltovarmuusmaksulla sekä arvonlisäverolla. Jota maksetaan tietysti arvosta, johon on jo lisätty sähkövero ja huoltovarmuusmaksu. Eli veroa verolle. Kotitaloudet ja pienyritykset maksavat sähköveroa 1.07726 snt/kWh ja teollisuus 0,32086 snt/kWh. Vuosittain valtio kerää pelkkiä energian valmisteveroja noin 3.000.000.000 euroa.

Nyt arvoisat päättäjät ovat suvainneet sopia, että energiantuotantoa tuetaan vuosittain 300.000.000 - 400.000.000 eurolla. Noin sata euroa jokaista suomalaista kohti vuodessa, ja tästä voi laskea jokainen paljonko maksavat ne kansalaiset, jotka yleensä veroja itse maksavat. Ei energiantuotanto tarvitse minkäänlaisia tukia. Päin vastoin, sen sijaan että annetaan 400 miljoonaa kansalaisten rahoja energiatuotantoon, energiaa pitäisi halventaa nykyisestä neljällä miljardilla vuodessa.

Entäpä sitten vihreys ja ympäristöarvot? Huonoin tapa tuottaa sähköä lienevät tuulimyllyt. Tuulimyllyjen hyöty on verrannollinen henkiseen onaniaan. Todellisia ympäristöarvoja ne antavat ympäri korvia eikä niistä ole luonnolle kuin haittaa. Katsokaa ylen arkistosta 22.3.2010 TV1:ssä esitetty MOT: Helsingin vihreä painajainen. Toimittaja Martti Backman on tehnyt loistavaa työtä.

Kansalaisten pitäisi ryhdistäytyä ja vaatia energiakeskustelun avaamista uudelleen tavallisen, sähköä käyttävän kansalaisen tai pienyrittäjän näkökulmasta. Nyt olemme maaorjan roolissa ja meille on varattu vain maksajan osa. Vieläpä meitä syyllistäen.

Hienoa että kevätaika alkaa! Jaksaa paremmin painaa näitä 12 h päiviä. Päivällä ekonomin työt vievät minulta kaiken ajan, yhäkin kiukuttelevaa uutta työasemaa kesyttäessä (kirottu bill gates ja microsoft) ja sähköpostien parissa kuluvat illat ja gemmologian aika on varhain aamulla. Tätä tietysti vain aikansa ja koskas olisi kiire jos ei kevättalvesta? Onneksi näköpiirissä on myös tuulettumista ja gyldyyriä vaimon kanssa. Sinänsä hyvä fiilis siitä, että Yricon ja PYP:n työt on viety tyylikkäästi läpi ja kiireestä huolimatta "hommat ovat hanskassa".

Gemmologian foundation-kurssimme on edennyt suunnitelmien mukaan ja valtava kurssimateriaali harjoitustöineen alkaa olla läpikäyty. Joku voisi ajatella, että gemmologiaan kuuluu vain kiven tunnistaminen ja sen ohella alustava arvonmääritys. Asia ei ole näin yksinkertainen.

Kiven tunnistaminen on tietysti työn perusta. Lisäksi on kuitenkin kyettävä tunnistamaan synteettiset ja jäljitelmäkivet aidoista vastaavista luonnossa syntyneistä kivistä. Jäljitelmät ovat oma lukunsa ja yleensä helposti tunnistettavissa. Synteettiset kivet ovat oma lukunsa. Niiden fysikaaliset ja optiset ominaisuudet ovat aivan samat kuin luonnossa syntyneen kiven, mutta hintaero "aitoon" kiveen saattaa olla huimaava. Silti parhaat näistä synteettisistä kivistä ovat arvokkaita jalokiviä.

Gemmologi etsii merkkiä (esimerkiksi tyypillisiä sulkeumia, kasvuviivoja tai kuplia) jotka antavat osviittaa, onko kyseessä ihmisen vai luonnon synnyttämä kide. Yksikin merkki jommasta kummasta riittää varmistamaan kiven alkuperän.

Mikäli Suomessa käytettävissäolevilla välineillä varmaa alkuperän tunnistusta ei kyetä tekemään, viimeisen sanan sanoo GIA:n laboratorio USA:ssa.

Foundation-kurssi suoritetaan yhdellä tentillä. Alue on valtava, löytöpaikoista alkuaineiden ja sähkömagneettisten sidosten kautta kidejärjestelmiin, optisiin ominaisuuksiin ja laitteisiin, aitoihin epäorgaanisiin jalokiviin, edelleen orgaanisiin korumateriaaleihin ja synteettisten kivien erottamiseen vain joitakin elementtejä mainitakseni. Huh huh. Saa nähdä miten tästä selvitään. Taitaa olla pakko rauhoittaa muutama päivä tehokkaaseen lukemiseen. Englantilaiset ovat hyvin tarkkoja gem-A:n kurssien suhteen. Meidänkin tentaattorimme on joku muu kuin kurssin vetäjä Alf. Vastaukset lähtevät Lontooseen. Painetta on niskassa ihan hyvin, sillä foundation-kurssin hyväksytty suorittaminen on edellytys seuraavalle tasolle siirtymiselle. Saa nähdä, miten äijän käy. Joka tapauksessa huokaisen syvään kun tämä kevättalvi jää taakse ja kesä alkaa.

Relaksoitumista tarvitaan työn lomassa. Passitin koko PYP:n porukan intialaiseen päänhierontaan eli Amazonia Day Span Greivisin hyvään käsittelyyn. Voin suositella. Rentouttava vaikutus on taattu. Eräs taloushallintoammattilaisistamme nukahti kiirastorstaina hieronnan jälkeen sohvalle ja heräsi vasta kun kaupat olivat kiinni. Pitkäperjantai oli sitten nimensä veroinen ilman pääsiäisruokia. Relaksoitumisellakin on hintansa!

Lahden kivimessuilla oli hauskaa kuten aina. Viikonlopun kivoin juttu oli nuori nainen, joka oli selvästi onnellinen ostettuaan Estwingin upean geologin vasaran. Hänen hymystään jäi koko päiväksi hyvä fiilis.

Työkaluja meni yllättävän vähän, mutta toisaalta niitä on myyty kohtuullisen hyvin nettikaupasta ulkomaita myöten. Useimmille suomalaisille tuntui olevan vaikea luopua kympistä tai kahdesta. Pitäisköhän messuportille laittaa vahti, joka tarkistaisi että trade showhun tulevilla on vähintään parisataa käteisenä? Venäläisillä ei ollut niitä ongelmia. Niinpä myimme heille hienot burmalaiset rubiinimme, lähes kilon painoisen kiillotetun malakiitin ja paljon muuta. Eli reissusta jäi jotain käteenkin. Mookaiitti meni lähes kokonaan, jokunen pala jäi. Se kiinnostaa hiojia hienojen värisävyjensä sekä tiiviin rakenteensa vuoksi.

Sen verran kiire standilla oli, että elimme Jukka-Pekan kanssa päivät kahvilla ja parilla leivällä. Tuoleja meillä ei ollut, ei kaupanteosta trade showssa mitään tule jos rupeaa istuskelemaan. Niinpä yöelämä Lahdessa ei houkutellut. Kävimme syömässä ja painuimme pehkuihin. Hyvät messut.

Nyt pitäisi purkaa messukamat kuljetuslaatikoista ja ruveta kuvaamaan PYP Kauppaan uusia kiviä. Kiviä meillä on paljon, mutta kukaan ei ole ehtinyt ottaa kuvia ja laittaa niitä nettiin. Eli tänään on pääsiäislampaan jälkeen tiedossa kivienkäpälöintiä. Mikäs sen mukavampaa!

Sain vihdoin uuden työaseman. Laite sinällään on erittäin moderni ja tehokas ja antaa toiveita siitä, että työnteossa huomion voi keskittää taas johonkin tuottavaan. Aivan ongelmitta asia ei hoitunut. Meillä on palvelimella windows server 2003 ja työasemissa käytössä xp. Tähän 32-bittiseen maailmaan kun tuodaan 64-bittinen kone aivan uudella käyttiksellä, yhteensopivuusongelmat ovat kauheita. Ajureita ei löydy, mitkään 32-bittisistä ohjelmista eivät toimi kunnolla etc etc. Selaimesta hävisivät tietysti kirjanmerkit joiden kautta moniin järjestelmiin kirjautuminen toimii. Eli nyt ei toimi. Olen kuin hampaaton orava pähkinän kanssa ennen kuin saan kollattua kaiken uudelleen kasaan. En suosittele, vahvasti en suosittele.

Älkää vaihtako win7:ään ennenkuin haluatte päivittää kaikki ohjelmanne. Mekin nyt sitten päivitämme creative suitin, noin donitsi. Meikäläisen tärkein työkalu tekstinkäsittely uusiksi, pari sataa. Onneksi taloushallintasoftat sun muut semmoiset ovat palvelimella ja niihin ei tämä muutos vaikuta. Onneksi loistava it-konsulttimme Tatu Wikman suostui kääntämään katseensa laajemmista ympyröistä arkiseen asennukseen ja oli mukana projektin edes suht'koht hallitussa läpiviennissä. Yhtä kaikki tämä päivitys- ja lisenssirumba on saanut meidät toivomaan, että bill gates joukkoineen saa anaaliherpeksen.

Helmi-maaliskuu ovat olleet PYPissä ja Yricossa "huomattavan kiireisiä". Kaiken hässäkän keskellä allekirjoittaneen työasema hajosi. Sitä yritettiin tekohengittää vaihtamalla kovalevy, mutta lopulta koko kone meni vaihtoon. Vaikka meillä suurin osa datasta on omalla palvelimella ja netissä, oli työteho ilman omaa työasemaa kieltämättä muuta kuin täydellinen. Meilejä lueskelin sitten iltaisin läppäriltä. En vaan oikein osaa kirjoittaa läppärin näppiksellä.

Hieno asia on, että kaikki projektit on saatu vietyä asiallisesti ja ajoissa läpi, vaikka jotkut vähän deadlinet paukkuen. PYPissä on vielä vähän tekemistä vuoden 2009 tiimoilta, huhtikuun loppuun katse voidaan kääntää lopullisesti kuluvaan vuoteen 2010. Yrico on the Rocks palaa kentälle viimeistään silloin.

Kaiken kiireen keskellä osallistumme jälleen Lahden kivimessuille. Standillamme on tietysti setti Estwingin loistavia geologisia työkaluja sekä kasa kiviä. Estwingin hyvillä teräspeltivaskooleilla on tosin ollut jostain syystä niiin hyvä menekki, että messuille riittää vain muutama. No, vaskoolissa voi paistaa vaikka muikkuja jos ei satu kultaa löytymään. Vartavasten tiedustelijoiden iloksi tilasimme lohkareen Mookaiittia Sveitsin kautta Australiasta. Olen sitä paloitellut iltaisin taltalla ja moskalla. Aika terapeuttista puuhaa.

Keskustelu eläkeikärajan nostamisesta on turhaa ja idioottimaista. Melko harvat työskentelevät 65-vuotiaiksikaan. Ennen suunnitelmia eläkeiän näennäisestä nostamisesta pitäisi huolehtia siitä, että ennen 65 vuoden ikää poikkeuksetta kukaan ei jää eläkkeelle. Se eläkeiän nostamisesta.

Paljon merkittävämpi kysymys on nuorten työelämään siirtymisen ajankohdasta. Kun "nuoria" ylläpidetään yhteisin varoin 30-35-vuotiaiksi vetelehtimässä erilaisten oppilaitosten käytävillä on selvää, että yhteiskunta ei toimi eikä mikään raha riitä. Näiden ikuisten opiskelijoiden ja elättien shokki on valtava sitten kun pitäisi ruveta ottamaan vastuuta omasta ja vanhusväestön toimeentulosta.

On todennäköistä, että melkoinen osa “opiskeluista” ei muutu bruttokansantuotteeksi koskaan. Sama vaikutus aikaansaataisiin jos “opiskelijat” istuisivat elokuvissa eli opintojen ja viihteen raja on hävinnyt. Jokaisella pitäisi olla erittäin vakava itsetutkistelun paikka jos lähempänä 30 ikävuotta ei vielä ole tiukasti työelämässä. Parintuhannen euron lukukausimaksu auttaisi kummasti arvioimaan, mitä haluaa opiskella ja mitä ei.

Silmiin pisti yhden viherpiipertäjätytön puhe paskaduunista. Käsite ilmeisesti kuuluu hänen viiteryhmänsä normaaliin kielenkäyttöön. Jos mitään tukea elämään ei tulisi mistään, ei paskaduuneja olisi. Olisi vain siunattuja työpaikkoja.

Vanhasen idea siitä, että nuorta henkilöä palkittaisiin siitä että löytää itselleen työtä on vastuuton ja naurettava. Vastuullisempi idea olisi, että kaikki opintotuki loppuisi sinä päivänä kun henkilö täyttää 25 vuotta.

Maailma on tekemätöntä työtä täynnä ja sitä löytää jokainen, joka nöyrästi ottaa vastaan tehtävän kuin tehtävän. Niinhän sitä on tehty maailman sivu, miksi nyt olisi toisin? Lähes kaikki tuntemani yrittäjät valittavat vastuuntuntoisen ja osaavan työvoiman puutetta näinä jättityöttömyydenkin aikoina. Sehän kertoo jo kaiken tarvittavan työnhakijoiden asenteesta ja opetuksen ja työelämässä vaadittavien taitojen kohtaamisesta.

Heräsin viideltä aamulla tekemään gemmologian harjoitustöitä. Yhdeksältä sitten duuniin tekemään ekonominhommia. Esi-isät eivät ole ymmärtäneet kerätä riittävästi rahaa jälkipolvien tarpeisiin.

Tietysti on niin, että kohtuullisenkin varallisuuden kasvattaminen Suomessa rehellisin keinoin ja kirkkain silmin on tehty vaikeaksi. Verottaja ottaa joka välissä oman siivunsa - törkeintä sosialisointia lienevät kiinteistövero ja perintövero.

Kotikuntani veroäyri nousi vuoden alusta 20 %:iin. Äyri nousee vaikka palvelut supistuvat. Aika hämäräksi jää, mihin kuntaa ylipäänsä tarvitaan. Valtio maksaa lasten koulun, ei kunta. Tuolla 20 %:lla ostaisin aivan riittävästi terveyspalveluita yksityiseltä sektorilta ja jäisi vielä ylikin. Ainoa johon kuntaa käsittääkseni tarvitaan on kaavoitus, mutta senkin linja heiluu ja poikkeaa ainakin minun ajatuksistani. No joo, yhteisvastuuta täytyy tietysti kantaa mutta 20 %:ssa on puolet liikaa.

Kehitystä vai pelkkää muutosta

Elinkeinoelämässä ja koko yhteiskunnassa on moni asia muuttunut perinpohjaisesti sen jälkeen kun olin lapsi 1960- ja 1970-luvuilla ja korkeakouluopiskelija ja ensimmäisiä tehtäviäni hoitava nuori ekonomi 1980-luvulla. Viihteellistyminen, rahan ansaitseminen ja yhden asian liikkeet ovat nousseet itseisarvoiksi joiden asemaa ainakaan moraali ja kanssaihmisistä välittäminen eivät uhkaa.

Viimeisen kymmenen-viidentoista vuoden aikana tapahtunut murros on hyvin suuri. Murroksia ja elinympäristön dynamiikan muutoksia on kuitenkin aina ja kaikilla historian kausilla ollut ja tulee jatkossakin olemaan. Siinä mielessä maailmanaika on täysin normaali, ei parempi eikä kehnompi kuin koskaan aiemminkaan.

Tietysti jokaisen täytyy omalta kohdaltaan arvioida, mitä tavoitteita haluaa edistää. Yleiset kehityskulut eivät poista yksilön vastuuta. Vanha sananlasku lohdutukseksi niille joita globalisaatio ja taantumajakso ovat käsitelleet kaltoin: Maailma on mennyt niin kauan päin helvettiä, että sen olisi pitkän aikaa sitten pitänyt olla jo perillä.

Ei siis kannata liikaa murehtia. Eletty on ennenkin. Jokainen ihminen tarvitsee myönteisiä ajatuksia ja tuntemuksia. Mielellään joka päivä. Jos duuni tökkii niin perhe, ystävät ja luonto ovat hienoja myönteisten asioiden lähteitä. Minä ainakin ajattelin nauttia tästä talvisesta päivästä. Samaa toivotan teille, ystävät!

Sunnuntaina 7.9.2008 oli päivän Aamulehdessä kaksi juttua, jotka käsittelivät arvoja. Ensimmäinen artikkeli käsitteli presidentti Tarja Halosen roolia ja valtaa sekä maakuntamatkaa Kolille. Otsikkona on "Mihin presidenttiä tarvitaan?". Toinen artikkeli oli mielipidekirjoitus otsikolla "Ja arvotaan Suomen arvot". Siinä kirjoittaja arvioi puolueiden arvopohjia ja niiden todellista merkitystä ja tarkoitusta.

Presidenttiä käsittelevän jutun arvojohtajuutta käsittelevässä kohdassa Tarja Halonen totesi, että niin hän kuin arkkipiispakaan ei voi saada arvojohtajuutta viran kautta vaan hän luottaa työnsä kautta saavutettavaan arvostukseen. Samalla kuitenkin artikkelin viesti oli, että Presidentin todellinen valta on kuihtunut ja loppujakin ollaan viemässä. Valta kuitenkin liittyy johtajuuteen oleellisesti eikä arvojohtaja voi olla ilman valtaa.

Suomen arvoja käsittelevässä artikkelissa keskeinen sisältö oli puolueiden arvojen kyseenalaistaminen yleisinä, hyvinä julkilausumina vailla kosketuspintaa todellisiin vaikutuksiin tai toimintaan ihmisten ja yhteiskunnan keskuudessa. Demokratia, suvaitsevaisuus, sivistys, oikeudenmukaisuus ovat valtaapitävien puolueiden arvoja hiukan eri sanankääntein ja painotuksin.

Tässä jälkimmäisessä jutussa päädyttiin arvoihin, joiden kiteytys on sana "kasvu": taloudellinen, henkinen ja hengellinen kasvu. Taloudellinen kasvu on yhtä kuin jatkuva vaurastuminen, jotta yhteiskunnalla ja ihmisillä on varaa toteuttaa tehtäviänsä. Henkinen kasvu liitettiin erityisesti koulujärjestelmään ja opettajien kasvatustehtävään vanhempien apuna ja hengellinen kasvu ihmisarvoisen hoito- ja hoivajärjestelmän rakentamiseen vanhuksille.

Suomen toteuttamien arvojen tehtävä mielestäni on turvata suomalaisten hyvinvointi kestävän kehityksen -periaatteella. Tämä lause kytkeekin arvot globaaleiksi: globaalisti suurin haasteemme - ympäristömuutos - ei pysähdy Suomen rajoihin ja taloudellisen hyvinvointimme keskeinen haaste on toimiminen globalisaatiotaloudessa. Niinpä koen, että suomalaisten hyvinvointi on kiinni suomalaisten toimista globaalin toiminnan kehittämiseksi.

Nykyinen jatkuvaan kansantaloudelliseen kasvuun perustuva hyvinvoinnin kehittyminen on tiensä päässä. Tästä ympäristömme pitää huolen. Kyse on vain siitä joutuuko ympäristömme hoitamaan asian isommalla kriisillä vai onnistummeko kääntämään toimintatapamme nopeasti tasapainoiseksi yhteiseloksi ympäristömme kanssa. En usko, että uusista teknologioista tai valtioiden välisistä sopimuksista on enää asian ratkaisijoiksi - vain ihmiset yhdessä suorana yhteistyönään voivat tehdä jotain ratkaisevaa. Globaalit talouskriisit ovat toinen näkökulma tiensä päässä olevaan taloudelliseen toimintaan: ihmiset ja yhteisöt ovat globaalien toimijoiden, pääosin suuryritysten ja instituutioiden, bisneksen riskinkantajia, mutta eivät vallankäyttäjiä.

Kansantalouden kasvuun perustuva hyvinvoinnin kehittyminen pitää sisällään kaikki hyvinvoinnin tuottamiseksi luodut rakenteet kuten valtiokoneiston. Kuntasektorin ja julkisrahoitteisesti toimivan kolmannen sektorin toimijat. Iso osa kansantaloudesta kuluukin hyvinvointipalveluiden hallinnointiin ja kun kansantalous kasvaa jatkuvasti, hallintokoneisto voi helposti hyvin.

Kansantalouden kasvuvaade saattaa osin olla illuusio – illuusio, joka johtaa ympäristömme kärsimiseen. Kansantalouden kasvuvaademantra pitää vallan myös tukevasti valtion käsissä. Mikäli meillä olisi vahva paikallistalouden malli, sen talous voi jopa kasvaa ilman ympäristön kärsimistä. Tässä kirjassa käsitellään paikallistalouden mallia ja sen ympäristövaikutuksia.

Suomen arvoista tai Suomen visiosta puhuttaessa ajatukseni kiinnittyy valta-asetelmiin. Kun virallisena toimijana on Suomi, sysää se kaiken vastuun - ja vallan - yhteiskunnallemme, jota edustaa Suomi valtiona. Sitä hallitsevat puolueet ja presidentti. Pääministeriä tai presidenttiä on usein kutsuttu Oy Suomi Ab:n toimitusjohtajaksi. Kuitenkin he ovat parhaimmillaankin määräaikaisia palkkajohtajia, joiden toimen ja palkan maksu on jatkuvasti tai säännöllisesti katkolla - kuten isojen yritysten toimitusjohtajilla yleisestikin. Isojen yritysten toimitusjohtajille on melko tyypillistä nopea vaihtuvuus - ja sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Todellinen sitoutuminen yrityksen pitkäjänteiseen ja inhimilliseen kehittämiseen jää usein taloudellisten, lyhyen tähtäimen realiteettien jalkoihin ulkoisen omistajan/sijoittajan vaatimuksesta.

Nykyistä yhteiskuntaamme leimaa "keskittyminen". Ihmiset matkaavat koulutuksen ja työn perässä kasvukeskuksiin. Yritykset keskittyvät yhä enemmän kansainvälisiksi suuryrityksiksi. Arjen palvelut keskittyvät yhä enemmän keskitetyiksi hypermarketeiksi. Kaikki keskittyy kasvukeskuksiin - koulutus, palvelut, yritykset ja ihmiset.

Näissä keskuksissa ihmiset ovat lukuisten palveluiden ja tavarakaupan äärellä ja kuluttajien ostovoima ja sen käyttö onkin myös valtion mantra: vain siten talous pyörii ja hyvinvointivaltio voidaan turvata. Toisaalta kasvukeskuksissa monet ihmiset eivät voi hyvin. Kulutus ei tuokaan kestävää onnea. Yhteys perhepiireihin muuttuu löyhemmäksi. Naapureita ei välttämättä edes tunnetta ja lähiyhteisö on nukkumalähiö.

Keskittymissuuntaus on vallalla myös yksilötasolla: omat kulutustarpeet, oma urakehitys, oma talous ja monet muut vain yksilön henkilökohtaiseen hyvinvointiin tähtäävät tarpeet ovat voimakkaita. Yksilökeskeisyys, siis itsekkyys, laajenee ehkä vielä perhepiiriin, mutta harvemmin sen ulkopuolelle. Yhteiskunnan ja yritysten toimintatapojen tukiessa tällaista toimintaa oravanpyörä vain kiihtyy.

Keskittymiskehityksen vastavoima on läheisyys kuten lähipalvelut, lähiyhteisöllisyys, luonnonläheisyys ja paikallistalous. Vastakkainasettelua keskittymisen kanssa ei tarvita vaan tarkoituksenmukaisinta on yhdistää näiden molempien näkökulmien parhaat puolet: toteuttaa keskitettyjä ja lähiyhteisöpalveluita tasapainoisesti yhteistyössä ihmisten parhaaksi.

Yksilötasolla henkilökohtaisiin tarpeisiin keskittymisen vastavoima on yhteisöllisyys, jossa pyritään henkilökohtaisen hyvinvoinnin lisäksi ja oikeastaan sen toteutumisen välineenä osallistumaan myös koko yhteisön hyvinvoinnin edistämiseen.

Markkinatalous on yhteiskuntamme suurin vallankäyttäjä. Markkinatalous yhdistetään usein suuryrityksiin, jotka ovatkin valtiotakin suurempia niin taloudellisesti kuin vallankäyttäjinäkin. Täten muutoksen veturiksi on valjastettava tämä markkinatalous; valtion päätöksillä tai ohjausvoimalla muutosta ei tapahdu.

Markkinataloutta ohjaa aina viimekädessä asiakas. Asiakasketju yritysten arvoketjun näkökulmasta päätyy aina lopulta yksittäiseen ihmiseen, kuluttajaan. Täten kuluttaja, asiakas on kuningas, mutta vain yhdellä äänellä kuudesta miljardista. Jos nämä yhden äänen asiakkaat yhdistävät voimansa paikallisesti, on sillä vaikutus paikallisten yritysten toimintaan. Jos nämä paikallisesti yhdistyneet asiakkaat toimivat samansuuntaisesti koko Suomessa, on sillä vaikutusta kansallisten yritysten toimintaan. Ja jos kansallisesti yhdistyneet asiakkaat toimivat samansuuntaisesti globaalisti, on sillä vaikutusta globaalien yritysten toimintaan. Siis bottom-up lähestymistapana - top-down ajattelutapana.

Jotta ihmisillä on yhteinen tahto ja tavoite, joka vaikuttaa aina markkinatalouteen asti, on oltava myös riittävän motivoiva yhteinen intressi. Tämän intressin pitää olla niin voimakas, että se saa aikaan tarvittavan arvo- ja asennemuutoksen ihmisissä. Oma ja läheisten hyvinvointi yhdistettynä globaalin kriisin eli ympäristömuutoksen konkreettiseen ehkäisyyn on riittävän suuri intressi suurimmalle osalle ihmisistä. Näissä yhdistyy toiminta paikallisesti ja vaikutus globaalisti.

Arvo- ja asennemuutos on luonteeltaan positiivinen oivallus siitä, että voimme elää ja voida hyvin - jopa nykyistä paremmin - myös erilailla kuin nyt sopusoinnussa luonnon kanssa nauttien kuitenkin riittävästä määrästä hyödykkeitä. Jos motivaationa on pelko tehdä jotain talouden tai ympäristön suhteen, ei lopputulos ole paras mahdollinen. Ainoa minkä jokainen ihminen voi muuttaa on oman asenteensa, ei toisten. Tällaista halua toisenlaiseen elämänmenoon tuntuu pinnan alla olevan laajemminkin, mutta nykyinen talousohjattu globalisaatiokehitys ei anna näille tarpeille toteutumismahdollisuutta.

Aktiivinen muutosprosessi tarvitsee aina tekijänsä. Me suomalaiset kansakuntana sovimme loistavasti tällaisen hyvinvointiyhteisöllisyyden veturiksi. Me olemme monella tavoin etuoikeutettuja. Meillä on historia, joka tukee kriiseistä selviämistä yhteisöllisesti. Meillä on maailman huippuosaamista ICT:ssä ja jopa kaksi sen hyödyntämisen kannalta ratkaisevaa asiaa: Nokia ja Open Source Linuxin viitoittamana. Me olemme maailman varakkaimpia kansakuntia. Meillä on maailman parhaimpia koulutus- ja sivistysjärjestelmiä.

Nokian iskulausetta lainaten "connecting people" on muutosprosessin ydin: ihmiset ovat yhdentymässä globaalisti kiitos internetin ja langattoman tiedonsiirron. Internet-yhteisöt ovat elävää elämää ja esimerkiksi kännykkäviestit ovat luoneet aivan uuden tason ihmisten kommunikointiin. Linuxin veturoima Open Source ICT-kehityksessä tuo jakamisen toimintaperiaatteen käytäntöön hyvin omistusoikeusorientoituneella ICT-alalla. ICT:n käyttäjät voivat osallistua kehitystyöhön ja jakaa edelleen tuloksiaan globaalisti.

On tuskin sattumaa, että langattoman viestinnän ja Open Source -toiminnan edelläkävijät ovat suomalaisia yrityksiä ja ihmisiä. Koko suomalaisten yhteiskunnan kehittyminen sadassa vuodessa köyhästä ja syrjäisestä maasta yhdeksi maailman kehittyneimmistä ja vauraimmista yhteiskunnista on varsinainen ihme, joka on toteutunut sekä yksilösuoritusten että yhteisöllisen toiminnan varassa.

Suomalaisilla on historia ja työkalut toimia myös seuraavan yhteiskunnallisen vaiheen edelläkävijänä. Olen oman työhistoriani aikana kokeillut ja kokenut muutoksen toteuttamista sekä top-down että bottom-up menettelyillä. Olen kokenut, että toimivin menettely on ajatella top-down, mutta käytännön toimissa toteuttaa bottom-up lähestymistä: ruohonjuuritasolta ja pienestä ponnistaen kohti suuria ajatuksia. Tämän lähestymistavan voima on siinä, että ruohonjuuritasolla "käyttäjät kehittäjinä" -menetelmä toimii: kehitystyötä toteuttavat konkreettisesti käyttäjät, ihmiset ja asiakkaat, eikä niinkään erilliset yritykset tai instituutiot "ihmisten puolesta" omalla asiantuntemuksellaan.

Jari Ylinen

Toimitusjohtaja, konsultti

Onko houkan haave pyrkiä löytämään mielekkäitä mahdollisuuksia sovittaa yhteen yrityksen olemukseen kuuluvat liiketaloudelliset seikat ja työtä suorittavista ihmisistä selittyvä inhimillinen puoli?

Siltä tuntuu monesti, kun keskustelee kansainvälistä uraa luovien henkilöiden kanssa. Sama pätee Suomeen ja suomalaisuuteen. Isänmaalle ja sen tarpeille hymähdetään lapsellisena, ideologisena haihatteluna. Suomessa sijaitseviin tuotantoyksiköihin ja niiden erityispiirteisiin suhtaudutaan kuin jo häviämään tuomittuun lajiin. Suomen kieli ei tunnu olevan ylpeyden aihe. Omasta kielestä luovutaan ilman taistelua, vaikka se olisi tärkein työkalu. Talvisodan henkeä on vaikea löytää.

Elämän eri alueisiin kohdistuvan sääntelyn väheneminen, tietotekniikan hegemonia sekä yritysten rationalisoituminen yhä suuremmiksi ja ylikansallisesti toimiviksi kokonaisuuksiksi ovat esimerkkejä ilmiöistä, joiden myötä suomalaisten todellisuus on muuttunut kohti vapaata evoluutiota. Evoluutiolla ei ole moraalia. Selkeimmin vapaan evoluution hyväksyminen vallitsevaksi tilaksi on nähtävissä kvartaalikapitalismin itseisarvoistumisessa. Rahasta ja halusta tehdä sitä lisää on tullut osalle yhteiskunnan jäsenistä itseisarvo. Kaikki muu on sille uhrattavaa välinearvoa. Talouselämä sanelee suomalaisen yhteiskunnan rytmin.

Kuitenkin useimmille meistä isänmaa ja oma kansa muodostavat elämän viitekehyksen. Mitä tapahtuu, jos taloudellista voittoa tai henkilökohtaisia etuja tavoiteltaessa ei tarvitse pohtia mikä on oikein ja mikä väärin? Ilman yhteisiä normeja yhteiskunta muuttuu kaoottiseen suuntaan, jossa jokainen menettelee kuten katsoo itselleen edullisimmaksi. Vahvempi tallaa heikomman. Riittävän monikulttuurisessa yhteiskunnassa kaikki tavat ovat sallittuja.

Pyrkimys oman ydinelinpiirin ihmisten hyvän elämän turvaamiseen ja kulttuurin edistämiseen on isänmaallista. Meille täällä asuville se on myös olennaisen tärkeää. Todellisuus kävelee meitä joka päivä kadulla vastaan. Jos vaikkapa italialaiset ja ranskalaiset haluavat olla isänmaallisia, miksi me emme olisi? Jos isänmaallisuus on vastakohta elinkeinoelämän hyvälle toimimiselle, jokin on pahasti pielessä. Moraali on paljon merkittävämpi arvo kuin shareholder value.

Suomessa elettiin 1800-luvun puolivälissä suuria nälkävuosia. Elintason kasvattaminen oli kansakunnan elämän ja kuoleman kysymys. Valtiovalta vastasi antamalla privilegioita, jotka houkuttelivat osaavia henkilöitä perustamaan tehtaita. Yritysten ja yhteiskunnan etu oli yhteneväinen. Menestyvät yritykset lisäsivät ympäröivän yhteisön vaurautta, vaurastuva yhteiskunta tarjosi infrastruktuuria ja työvoimaa yrityksille.

Suomi tarjoaa nyt 2000-luvun alkupuolella vakaita oloja, maanteitä, maksutonta terveydenhuoltoa, massiivisen koulutusjärjestelmän sekä käsittämättömiä yritystukia ja yritysten toimintaa tukemaan tarkoitettuja hankkeita. Suomessa pitäisi vallita paratiisimainen tilanne. Harvat kuitenkaan kertovat voivansa erityisen hyvin. Tyytyväisyyden sijasta yritykset valittavat ja saneeraavat väkeä ulos, työssäkäyvät uupuvat, massatyöttömyys tuntuu tulleen jäädäkseen. Jotain tehdään hyvin väärin.

Monien teollisuustuotteiden valmistaminen Suomessa ei kannata. Ei ainakaan niin, että valmistustapa olisi runsaan työvoiman käyttöön perustuva eli halpa käynnistää ja matalan koulutustason omaavien henkilöiden työllistämisen mahdollistava. Sen sijaan liiketoimintaa tehdään vaikkapa hassuilla kännykän soittoäänillä. Viihteellistymisestä ja suoritteiden tyrkyttämisestä on tullut leimaa-antavaa kaikelle yhteisölliselle toiminnalle. Brändejä hallitaan, myydään ja ostetaan, suoritteiden laatu vaikuttaakin sitten usein toissijaiselta. Kuulostaa surkuhupaisalta.

Yrityksissä paine tuntuu erityisesti johtamisen kentässä. Johtajat joutuvat työskentelemään ristiriitaisten vaateiden ja impulssien keskellä. Käsitys siitä mikä on tavoiteltavaa ja oikein vaihtelee. Yrityksen tuottamaa jalostusarvoa jakavat esimerkiksi omistajat, rahoittajat, yhteiskunta sekä henkilöstö. On helppo piirtää kakku ja vertailla viipaleita. Mikä on euroissa mitattuna kunkin jalostusarvoa jakavan ryhmän osuus? Paljonko on oikein?

Yrityksen sisäisessäkin maailmassa palkitsemisen syvempi pohdinta johtaa vääjäämättä arvokeskusteluun. Ketä pitäisi palkita ja mistä hyvästä? Tavoitteista ja toimintamalleista pitäisi käydä keskustelua ja käyttää puheenvuoroja enenevässä määrin sekä yhteiskunnan tasolla että yrityksissä.  Hyvä palkitseminen ei ole mekaanista, vaan vastaa oikeina pidettyihin arvoihin. Onnistuminen ja onnistumisen palkitseminen on ajasta ja toimintaympäristöstä riippumatta ollut avain menestyksen saavuttamiseen.

Me Yricon piirissä pohdimme näitä asioita ja toivotamme teidät tervetulleisksi mukaan keskusteluun.

Elintarviketeollisuus ja -kauppa tarjoavat suomalaisille kuluttajille niin törkeän hintaisia ja masentavia elintarvikkeita, että asiaa on täysi oikeus tarkastella suurena kusetuksena. Keinotekoisin aromivahventein maustetusta teollisesta einesmössöstä pitäisi maksaa useita euroja/annos. Siellä sitten epämääräinen lihanpala turhaan kaveria etsii. Eineksistä meidän pitää kuulemma maksaa paljon koska ne ovat jalostettuja.

Toisaalta jos kaupan hyllyiltä sattuu joskus löytämään jonkin tavallisen peruselintarvikkeen, sanokaamme vaikka tuoreen kalan tai riekaleen lihaa, niin siitä sitä sitten vasta maksaa pitääkin. Läheisen järven kalat, 20 e/kg. Pala kuollutta lehmää, 30 e/kg. Tölkki olutta, 2 e. Kyllä joku vetää välistä aivan liikaa. Kuluttajana minulle ei ole mitään merkitystä sillä, kuka vetää välistä. Meillä on hyvin kalliisti ylläpidetty yhteisten asioiden hoitajien joukko Arkadianmäellä. Heidän tehtävänsä on huolehtia elinkeinoympäristömme muokkaamisesta sellaiseksi, että hinnat pysyvät kohtuullisina. Ikävä kyllä he ovat surkeasti epäonnistuneet tehtävässään.

Kusetuksen lisäksi joudumme osallistumaan rikokseen ympäristöä vastaan. Muovipakkaukset ovat lähes poikkeuksetta tukevatekoisia ja jämäköitä vaikka sisältö olisi ohuenohutta rähmää. Summa summarum: erittäin vähän substanssia, erittäin paljon ympäristöä kuormittavaa jätettä erittäin kalliiseen hintaan. On turha puhua ilmastotalkoista niin kauan muovipakkaukset säilyvät kauppojen hyllyillä. Hyvät kuluttajaveljet ja -sisaret jotka syötte joka päivä, eikö nyt olisi aika nousta barrikadeille?!

Noin siinä sitten kalkkunaperheelle kävi..

Suomen Elektronisen Kaupankäynnin yhdistys ry:n määritelmän mukaan sähköinen kaupankäynti on tieto- ja viestintäteknologian välityksellä tapahtuvaa tavaroiden ja palvelujen tarjontaa, kysyntää tai myyntiä tai muuta kaupallista asiointia.

Suomessa toimii tätä nykyä 2000-3000 enemmän tai vähemmän aktiivista verkkokauppaa. Puhekielessä verkkokaupalla tarkoitetaan yleensä internetin välityksellä tapahtuvaa kuluttajakauppaa, jonka arvo Suomessa oli vuonna 2007 noin 3,85 miljardia euroa. Verkkokaupan nykytilaa ja tulevaisuudennäkymiä käsitteleviä analyyseja löytyy netistä helposti. Summa summarum: aihe on useimpien taloudellisten toimijoiden kannalta erittäin kiinnostava.

Osalla kaupallisia toimijoita on verkkokauppaa perustaessaan valmis tuotepaletti ja laaja asiakaskunta. Osa verkkokaupoista välittää tilauksia kolmannelle osapuolelle eikä liikuttele tavaroita itse missään vaiheessa. Suurin osa verkkokaupoista on kuitenkin suhteellisten pienten yritysten perustamia kauppoja, jotka rakennetaan itse alusta alkaen. Kuvaan tässä jutussa ilmiöitä, joihin me PYP Kauppaa rakentaessamme törmäsimme.

PYP Kauppa polkaistiin pystyyn level-0:sta pari kolme vuotta takaperin. Yhtenä tavoitteena oli hyödyttää konsultti- ja tilitoimistotoimintaamme. Halusimme lisätä ymmärrystämme verkkokaupankäynnistä tekemällä sitä itse: On paha puhua asiakkaille syvällä rintaäänellä jos ei ole itse koskaan iskenyt käsiään kuraan. Toinen tavoite oli tietysti rakentaa toimiva verkkokauppa joka löytäisi oman rakonsa markkinoilta, kantaisi omat kustannuksensa ja alkaisi jossain vaiheessa tuottaa voittoa. Projektista tuli laajempi ja kalliimpi mutta kaiken kaikkiaan hauskempi kuin osasimme kuvitellakaan.

Kauppaa perustettaessa täytyy tietysti olla jonkinlainen näkemys siitä, mitä myydään ja kenelle myydään. Meidän kauppamme pyöri aluksi PYPin ja Yricon ympärille rakennettuna promokauppana. Tarjolla oli liikelahjahenkistä kamaa jota muistaakseni kukaan ei koskaan tilannut. Myytävänä oli kuitenkin myös geologisia kenttätyövälineitä ja keräilykiviä, joista innostunut porukka oli helppo tavoittaa lehti-ilmoituksilla. Vasaroita ja murikoita alkoi mennä kaupaksi. Olimme sattumalta löytäneet oman siivumme markkinoilta. Kilpailua geologinvasara- ja murikka-alan verkkokauppamarkkinoilla ei Suomessa juurikaan ollut.

Maailman johtava geologisten työkalujen valmistaja on amerikkalainen Estwing. Ostimme ensimmäiset vasarat eräästä eurooppalaisesta tukusta, mutta ne tulivat aivan liian kalliiksi. Neuvottelujen jälkeen pääsimme osaksi Estwingin myyntiverkostoa ja saimme hinnan jos ei nyt aivan kohtuulliseksi niin kuitenkin sellaiseksi, että vasaroista jää joku euro meillekin.

Oman aikansa otti myös yhteyksien luominen eri puolilla maailmaa toimiviin jalokivikide- ja mineraalikauppiaisiin. Toivejobi meikäläiselle: Valtakirja tilata firman piikkiin murikoita ympäri maailman. Kivikaupan ympärillä pyörivät ihmiset osoittautuivat mukavaksi ja persoonalliseksi porukaksi. Joidenkin kanssa rupesi synkkaamaan niin hyvin, että kuulumisia tulee vaihdettua muutenkin kuin kaupanteon tiimoilta. Kulttuurivaihtoa. Sitä en tiedä tykkäävätkö UPSin täkäläiset jakeluhenkilöt meille tulevista nyssäköistä. Kivireppu on kivireppu vaikka sen joutuisi kantamaan vain pakusta sisään.

Osa PYP Kaupan artikkeleista tulee EU:n ulkopuolelta ja näin ollen ne täytyy tullata. Raakakivistä tullia ei mene, mutta arvonlisävero täytyy tullauksen yhteydessä maksaa. Viime hiihtolomalla kävin perheemme koululaisten kanssa hakemassa Tampereen tullista meille Australiasta tulevia opaaleita. Lähetyksiä oli useampia ja tulli sekoili niiden kanssa. Vartin homma venyi puolentoista tunnin mittaiseksi ja minulla alkoi niska vaihtaa väriä. Pojat hikoilivat ulkoiluvarusteissaan. Kun vihdoin pääsimme lähtemään, juoksi mukava tullivirkailijatar peräämme ja toi Kaarlolle ja Laurille tullikoirakortit. Verkkokauppiaan arkeen mahtuu aika monenlaisia juttuja.

Alunperin ostamamme nettikauppaohjelmisto osoittautui käytössä kankeaksi ja rajoittuneeksi. Ehkä suurin ongelma oli, ettei tuotteista saatu kauppaan riittävän hyviä kuvia ja informaatiota. Asiakkaat eivät ostaneet tuotteita suoraan netistä, vaan soittelivat tai lähettivät sähköpostilla lisätiedusteluja. Tiedustelut ovat aivan OK sinänsä, mutta jos jokaisen tavaran kauppa tehdään puhelimessa tai sähköpostien vaihdon jälkeen, kyse ei ole enää verkkokaupasta. Kypsyimme aika nopeasti vaihtamaan koko kauppasoftan.

Kauppasoftan vuokraaminen ostamisen sijaan oli ainoa järkevä vaihtoehto ja ratkaisi samalla myös päivityskysymykset. Verkkokauppasoftien tarjoajia on lukuisia eivätkä softat sinänsä näytä merkittävästi eroavan toisistaan. Kylliksi en sen sijaan voi painottaa henkilökysymystä. On aivan olennaista, että joku softatoimittajan henkilöstöstä tai joku muu softan ja verkkokaupan filosofian hyvin tunteva henkilö sitoutuu konsultoimaan kaupan pystyttämisessä ja kehittämisessä. IT-asioihin ja varsinaiseen kaupankäyntiin liittyviä kysymyksiä täytyy kuljettaa rinnakkain. Jutusta on aivan turha kuvitella selviävänsä puolen päivän pikakurssilla.

Meillä tämä korostui siksikin, ettei PYP Kauppa ole päähommamme (ainakaan vielä!). En minä eikä kukaan muukaan olisi ehtinyt yksin piplaamaan yksityiskohtien kanssa. Ja yksityiskohtiahan riitti teknisistä detaljeista toimitus- ja maksutapojen kautta tuotenumerointiin ja varastoinnin logiikkaan. Miksi keksiä pyörää uudelleen kun voi ottaa oppia muiden hyväksi havaitsemista menettelyistä?

Meillä kävi jälleen hyvä tuuri, sillä Wikmanin Tatussa yhdistyi tekninen osaaminen verkkokaupan filosofian ymmärtämiseen. Tatu talutti meidät asiantuntevasti läpi uuden kaupan käyttöönottovaiheen. Projekti eteni asetettuihin tavoitteisiin sovitussa aikataulussa ja sovittuun hintaan.

Kaupalle nimettiin teemaksi Suomen No1 Rockhound Shop ja tuotevalikoima justeerattiin tämän mukaiseksi. Samalla kaupasta tehtiin hakukoneystävällinen, liitettiin google analytics kaupan taustahallintaan, käynnistettiin adWords-kampanja ja mietittiin yleisesti koko verkko-olemassaoloamme mukaan lukien sosiaalinen media. Verkkokaupan menestymisen edellytys on, että kauppa on helppo löytää. Usein “helppo” tarkoittaa kolmea-neljää ensimmäistä sijaa hakutuloksissa.

Tuotekuvaus oli aivan oma projektinsa. Suurin osa PYP Kaupassa myytävistä kivistä on uniikkeja. Asiakas saa juuri sen murikan joka on kuvassa. Tämä tarkoittaa useiden kuvien ottamista per myytävä tuote sekä myös sitä, että ainoa sujuva tapa on ottaa kuvat itse sitä mukaan kun tuotteita lisätään kauppaan. Käännyimme jälleen ammattilaisen puoleen. Suomalaisen Arin opastuksella pystytimme pienen studion tykötarpeineen. Kärsivällisesti Ari opetti muotoilevan valon saloja. Kaikki kuvat viedään photoshopin weboptimointiproseduurin läpi. Oppi alkaa ilmeisesti mennä jakeluun, sillä uusimmat kuvat näyttävät hyvältä muidenkin kuin meidän itsemme mielestä. Tulihan siinä ohessa innostuttua kivien lisäksi vähän valokuvauksestakin.

                                                                                                   ***

Suurimmaksi ongelmaksi olemme kokeneet logistiikan. Työkalut ja varsinkin kivet ovat painavia. Itellan taksat ovat kovan ja törkeän väliltä. Meidän pienillä lähetysmäärillämme vaihtoehtoisia toimitustapoja on rajoitetusti. Pahimmillaan toimituskulut voivat torpedoida muuten hyvin menevää toimintaa ja rajata valikoimasta mielenkiintoisia tuotteita pois.

Toimituskuluissa täytyykin yrittää löytää jonkinlainen kohtuullinen keskitie jottei taakka rasita liikaa kumpaakaan kaupan osapuolta, kauppaa tai asiakasta. Minun nähdäkseni kaupan rooli on lähinnä löytää asiakkaalle edullisin toimitustapa ja asiakkaan homma on sitten maksaa toimitus. Tämän olen valmis hyväksymään myös asioidessani itse eri puolilla maailmaa varastoaan pitävissä verkkokaupoissa. Pääasia on luotettava ja nopea toimitus selkein toimitusehdoin. Asiakaspalautteen perusteella tämä toteutuu PYP Kaupassa hyvin.

PYP Kaupan kehittämisessä on edetty ensimmäisen vaiheen loppuun, mutta paljon on vielä tekemättä. Haluamme kehittää kaupan sisältöjä siten, että kaupassakäyntikokemuksesta tulee asiakkaille entistä antoisampi. Enjoy, have fun! Sekä Rockhoundingiin liittyvää yleistä sisältöä että tuotevalikoimaa tullaan lisäämään kunhan ehditään.

Eräs tähän liittyvä ajatus oli ottaa kauppaan kiipeilyvälineitä, sillä mielenkiintoisten kivien löytöpaikat ovat usein vaikeakulkuisessa maastossa. Satuin kävelemään paikallisen Prisman urheiluosaston läpi. Prismaan oli sitten viimekäyntini tullut laaja valikoima köysiä ja muita releitä. Me saimme tietysti unohtaa kiipeilyvehkeet saman tien omasta kaupastamme. Onneksi kiviharrastajien ja geologien ryhmä Suomessa on niin pieni ettei S-ryhmän kannata ottaa vasaroita eikä murikoita hyllyilleen..

Vaikka kauppamme on perustasolla kaksikielinen ja toimitamme tavaroita EU-alueelle, on laajemmassa ulkomaille suuntautuvassa kaupassa vielä ratkaistavia asioita. Logistiikka on yksi niistä. Kotimaassa kaupan volyymia on tarkoitus kasvattaa hallitusti ja ottaa vähän lisää lehtimainontaa mukaan kuvioihin. Sosiaalisen median hyödyntäminen on niin ikään listalla.

PYP Kauppaan on pantu paljon työtä ja työtä laskematta monta tuhatta euroa rahaa. Olemme saaneet kaupan käyntiin, uutta osaamista ja uusia ystävyyssuhteita. Vaikka paljon on tekemättä, meillä on hyvä fiilis siitä että tiedämme mitä jatkossa pitää tehdä ja aiemmin tehty on tehty suurin piirtein kuten pitääkin. Otamme mielellämme aiheesta vastaan kommentteja, kysymyksiä ja keskustelua!

Ensimmäistä kertaa Yricon nettisaitilla vierailevat ihmettelevät usein, millä sumealla logiikalla tilitoimistotoimintaan tai konsulttipalveluihin liittyy nettikauppa. Tätä filosofiaa olen selvittänyt aiemmin blogimerkinnässä Yhdistävä tekijä.

Pelkkää huvia nettikauppa ei ole, vaan PYP Kauppa on kehittymässä tavoitteensa mukaisesti Suomen ensimmäiseksi “Rockhound Storeksi”. Maailman huippua edustavien geologisten työkalujen ohella PYP Kauppaan tulee jatkuvasti mielenkiintoisia mineraalinäytteitä. Harrastajia ja ammattilaisia palvelevia uusia elementtejä on suunnitteilla.

Nettikaupassa myytävien kiteiden ja mineraalinäytteiden määrä kasvaa kuluvan vuoden loppuun mennessä yli 150:n. Kivet meillä on jo varastossa. Nettiin murikat ilmestyvät heti kun saamme ne valokuvatuksi. Koemme hyvien kuvien olevan osa antoisaa nettikauppakokemusta. Kivikuva-asioissa meitä konsultoi näyttävän uran tehnyt ammattivalokuvaaja Ari Suomalainen.

Itse olen uppoutunut kaiken leipätyön ohessa gemmologian opiskeluun. Opinnot tähtäävät FGA-gemmologitutkinnon suorittamiseen parin-kolmen vuoden sisällä. Koulutuksen järjestää Suomen Gemmologinen Seura Gem-A:n (Gemmological Association of Great Britain) alaisuudessa.

FGA on vanhin jalokiviopin tutkinnoista. Se sopii hyvin yhteen kauppatieteen tutkintoni kanssa. Eniten minua kiinnostavat kivet sinänsä, jalokiviesiintymät, kivien reitit maailmalla sekä kauppa - ja tietysti persoonalliset ihmiset kivien ympärillä. Kärsivällisyyteni ei riitä raakakivien työstämiseen vaikka meillä tarvittavat välineet on. Mieleni tekisi myös kuvitella itseni Etelä-Afrikan timanttikentille mutta sekin lienee houkan haave. Meikäläisestä ei taida näillä ikävuosilla enää Indiana Jonesia tulla.

Joka tapauksessa kurssilla on erittäin hauskaa. Aineistot ovat rinnan suomeksi ja englanniksi. Perustermistö on syytäkin oppia heti alkuun ainakin kahdella kielellä, sillä suurin osa kirjallisuudesta on englanniksi ja saksaksi. Myös meidän perheen peruskoululaisten matematiikan ja fysiikan kirjat ovat olleet hyödyksi, sillä siitä on yli 30 vuotta kun minä koulussa opiskelin asematasoja, sähkömagneettisia sidoksia ja alkuaineiden jaksollista järjestelmää. Itse asiassa siitä on yli 20 vuotta kun valmistuin yliopistosta.

Tahti kurssilla on tiukka. Omassa työputkassa saa palaa myöhään valo jos meinaa kärryillä pysyä. Onneksi muut kurssilaiset tuntuvat tuskailevan valtavan tietomassan kanssa yhtä lailla kuin minäkin.. Kahvia kidejärjestelmiä päntätessä kuluu. Saa nähdä kestääkö maha kideopin loppuun saakka. Voihan romboedri. Sitten onkin ilo siirtyä valo-opin kimppuun. Asia ei ainakaan helpotu.

Mainio opettajamme Alf Larsson järjesti tässä taannoin ensimmäiset kidesulkeiset. Kolmestakymmenestä kiteestä piti nimetä kidepinnat, syöpymät, kidejärjestelmä, mahdolliset värivyöhykkeet sekä piirtää poikkileikkaus. Sekä tietysti tietää, mikä kivi oli kyseessä. Onneksi ei mennyt ihan arpomiseksi vaikka joku minulta tunnistamatta jäikin.

Yrico on the Rocks -blogissa tulee olemaan aina silloin tällöin juttua kurssin etenemisestä sekä kivistä noin ylipäänsä. Tästä huolimatta en toivota teille kivistä tietä vaan antoisaa vuodenjatkoa!

Lisensiaattitutkimukseni ja teokseni taustat ja tarkoitus

Yritysrahoituksen relevantit kovenantit -tutkimukseni eräänä lähtökohtana oli kokemusperäinen tietoisuus siitä, että kovenanttirahoituksen taloudellisten ja oikeudellisten perusperiaatteiden ymmärtämisellä sekä sen tarjoamien mahdollisuuksien tuntemisella voitaisiin monissa tilanteissa edesauttaa pk-yritysten rahoitusongelmien ratkaisemista. Samalla voitaisiin kehittää pankkien ja yritysten välistä yhteistyötä.

Perinteisessä pankkien pk-yritysrahoituksessa vakuudella on luottopäätöksen kannalta usein ratkaiseva merkitys. Tämä siitäkin huolimatta, että vakuuslähtöinen ajattelutapa ei tue tehokkaiden hankkeiden, hyvien ideoiden ja innovatiivisten yritysten rahoitusta. Yhä useamminhan yritysten vahvan taseen merkitys tulevan menestyksen takaajana vähenee ja kattavan osaamisen merkitys kasvaa. Vakuuslähtöinen tarkastelutapa saattaa jopa vääristää velallisen valintoja ja vähentää rahoittajan kiinnostusta yrityksen myöhemmästä menestyksestä.

Teoreettisesti tarkasteltuna panttioikeuteen perustuvalla vakuudella pankki pyrkii sulkemaan itsensä yrityksen tekemien huonojen päätösten ja valintojen vaikutusten ulkopuolelle. Sopimusoikeuteen perustuvalla kovenanttirahoituksella pankki sen sijaan pyrkii estämään luotonhoitokyvyn kannalta vahingolliset päätökset sekä edellyttää yritykseltä sellaisia monitorointimekanismeja, jotka antavat sille tarvittaessa mahdollisuuden arvioida asemaansa rahoittajana uudelleen. Kovenanttirahoitusta voidaankin kutsua yrityksen ja pankin yhdessä sopimaksi yhteiseksi poluksi, jossa erilaiset sopimusehdot, kovenantit, asettavat tietylle aikajaksolle tuon yhteistyön raamit.

Aiheesta on aikaisemmin tehty muutamia hyvin ansiokkaita teoksia ja selvityksiä, mutta aikaa niiden julkaisemisista on kulunut jo vuosia, joten ne ovat ainakin osittain menettäneet merkitystään ajankohtaisina aihepiirin kuvaajina ja uudelle tutkimukselle oli olemassa tilaus.

Käytännönläheinen tutkimus

Vaikka tutkimus ei voi olla ohjekirjamainen, on tämän työn taustalla myös ajatus siitä, että lopputulos voisi parhaimmillaan ainakin jossain määrin toimia myös yrittäjän ja pankkiirin käteen sopivana ”käsikirjana”, joka tiivistäen ja helppolukuisesti pureutuisi yksilöllisen yritysrahoituksen vaihtoehtoihin ja antaisi sopimusperusteiseen rahoittamiseen eväitä.

Tutkimuksen materiaali on kerätty pääosin vuosina 2007 ja 2008. Tämän jälkeen pankkimaailmaa ja juuri yritysrahoitusta ovat koetelleet monet muutoksen tuulet ja näiden myötä osa tutkimuksen havainnoista muuttui epärelevanteiksi. Poikkeusolosuhteet kestävät kuitenkin vain tietyn ajan ja lähtökohtaisesti kovenanttirahoituksen kova ydin kestää tarkastelun tiukimmassakin taloudellisessa turbulenssissa.

Teos sisältää runsaasti yksilöllisten rahoitussopimusten esimerkkitekstejä ja niiden painoarvoa on korostettu. Uskon, että aidot esimerkit antavat lukijalle selkeimmin mahdollisuuden arvioida, ”olisiko tästä minulle hyötyä ja voisinko tämän tyyppisellä rakenteella hallita rahoitusriskiä, saada parhaan mahdollisen rahoitustarjouksen ja synnyttää kestävän ja yhteiset intressit huomioivan kumppanuuden pankin ja yrityksen välille?”

Tutkimusten tarkastelukulma on vahvasti pankkikeskeinen ja toisen sopimusosapuolen rooli jää vähäisemmäksi. Haluan kuitenkin tällä näkökulmalla myös välittää yrittäjätaustaiselle lukijalle otteita siitä ajatusmaailmasta, jonka kautta pankkiiri yritysrahoitusta arvioi.

Palaute

Tutkimuksen lukeminen kannattaa aloittaa tiivistelmästä ja mikäli mielenkiinto aiheeseen herää, jatkaa johdanto-osuudella. Uskon, että tämä osio esimerkkitarinoineen herättää lukijan kiinnostuksen ja halun yhdessä kirjoittajan kanssa etsiä ratkaisuja perinteisiin vakuusongelmiin.

Toivottavasti teos herättää keskustelua sekä kommentteja. ”Jokainen lisensiaatti suunnittelee väitöskirjaansa” ja vasta lisensiaattitutkimus usein auttaa havaitsemaan ja määrittämään tärkeimmät aihepiirin tutkimusteemat. Yritysrahoitus elää jatkuvassa muutoksessa ja väitetään, että suhdanteilla on vaikutusta sopimuksiin. Mahdollinen jatkotutkimusteema onkin tutkia kovenanttirahoituksen toimivuutta erilaisissa suhdanteissa. Toinen kenties vieläkin mielenkiintoisempi teema liittyy informaatioon. Ilman osapuolten välistä luottamusta ja sen mahdollistavaa toimivaa informaatiomekanismia ei ole aitoa kovenanttirahoitusta.

Otan mielelläni vastaan palautetta ja ideoita joko kommentteina tähän blogikirjoitukseen tai sähköpostina kirjoittajalle l84198@student.uwasa.fi tai Yrico on the Rocks -blogin päätoimittajalle jarkko.maki@yrico.fi.

Olli Välimäki

Pankinjohtaja, kauppatieteiden lisensiaatti

Verohallinnon byrokraatit ovat kahvitelleet ja nähneet valon: Ruotsissa käytetyn verotilin. Verotilimenettelyä koskeva lakipaketti on hyväksytty eduskunnassa 3.6.2009. Verotilimenettely otetaan käyttöön 1.1.2010 (Finlex). Verohallinto lupaa lähettää tietopaketin verotilistä käyttöönoton kynnyksellä joulukuussa 2009.

Verotilimenettely otetaan käyttöön veronsaajan syistä ja lähtökohdista. Tavoitteena on muun muassa saada helposti kokonaiskuva verovelvollisen verovelka ja -maksutilanteesta sekä vähentää verohallinnon henkilötyövuosia. Taustalla on myös halu edistää verojen kertymistä ja sanktioida nopeammin verovelvollisten ei-toivottua käyttäytymistä.

Finlexin mukaan verotilijärjestelmän luomisesta verohallinnolle vuoteen 2010 mennessä aiheutuvien hallinnollisten kustannusten määräksi on arvioitu 35 miljoonaa euroa. Yhteiskunnan varoista maksettavat kustannukset eivät rajoitu tähän, sillä verotilijärjestelmä ei ole läheskään valmis 1.1.2010. Verotilijärjestelmän luomista voisikin luonnehtia teknobyrokraattien päiväuneksi.

Verovelvollisille (ensimmäisessä vaiheessa yrityksille) verotilistä ei ole iloa jos sellaiseksi ei laske sitä, että verotilille saa maksaa yhdellä suorituksella niin paljon kuin huvittaa ja kassa kestää. Myös veronpalautuksensa voi jättää verotilille myöhemmin erääntyvien verojen kattamista varten. Kuka tästä sitten riemuitsee on eri asia. Verovelvollinen ei voi kohdentaa maksuaan tietyn veroerän suoritukseksi, vaan maksu kohdistetaan eri veroille, viivästysseuraamuksille ja sanktioille lakisääteisessä järjestyksessä.

Yrityksille verotilistä aiheutuu haittaa mm. yritysten kannalta täysin turhina rutiinien uudistuksina, työnä ja kustannuksina. Verohallinto ei korvaa yrityksille syntyneitä kustannuksia, vaan ne jäävät eräänlaisina verotilikokeilussa mukanaolosta selittyvinä lisäveroina yritysten kannettaviksi.

Nykyiset valvontailmoitukset muuttuvat uudistuksen myötä allekirjoitettaviksi kausiveroilmoituksiksi. Tilitoimistot eivät enää voi antaa niitä asiakkaidensa puolesta ilman katso-tunnisteiden käyttöönottoa. Kausiveroilmoitus on hieman erilainen kuin nykyinen valvontailmoitus eli taloushallinnon ohjelmistoihin kohdistuu muutostarpeita. Yrittäjät ja tilitoimistot saavat seurattavakseen verotiliotteen.

Kausiveroilmoituksen antamispäivä ja verojen eräpäivä on kuukauden 12. päivä nykyisten eräpäivien ja valvontailmoituksen antamispäivän sijaan. Eräpäivän siirtäminen aiemmaksi kuin nykyinen arvonlisäveron eräpäivä ja valvontailmoituksen antamispäivä kiristää tilitoimistoissa aikataulua ja täten myös käytännössä velvoittaa kirjanpitovelvolliset toimittamaan kirjanpitoaineistonsa aiemmin tilitoimistoon. Periaatteessa tämä on ok, mutta käytännössä asia tuottaa hankaluutta.

Ilmoituksen myöhästymisen perusteella määrätään viivästyneenä ilmoitetulle määrälle 20 prosentin vuotuisen korkokannan mukaan laskettava, enintään 15 000 euron ja vähintään 5 euron suuruinen myöhästymismaksu. Eteen tulleekin kiistoja siitä, kuuluuko tämä myöhästymismaksu kirjanpitovelvollisen vai tilitoimiston maksettavaksi.

Pienyritykset voivat nykyisestä poiketen ilmoittaa ja maksaa osan verotilijärjestelmän soveltamisalaan kuuluvista veroista kalenterivuosittain tai neljänneskalenterivuosittain. Pienyritysten liikevaihtorajat ovat 25.000 euroa (kalenterivuosittain) ja 50.000 euroa (neljänneskalenterivuosittain). Näissä pienyrityksiä koskevissa poikkeuksissa ilmoitus- ja maksumenettelyssä ei ole järkeä useastakaan syystä.

Ensinnäkin liikevaihtorajat ovat näpertelyä. Niihin olisi pitänyt lisätä nolla perään, jotta asialla olisi ollut merkitystä. Toiseksi ei ole kenenkään edun mukaista, että pienimmät yritykset antavat tositteidensa pyöriä auton takakontissa kolme kuukautta tai vuoden ja kiikuttavat sitten tilitoimistoon nyssäkän tai sen mitä siitä on jäljellä. Kolmanneksi kuukausittainen arvonlisäverojen maksu on pitänyt maksettavat summat kohtuullisina, sama asia mitä haetaan oikean suuruisilla tuloveroennakoilla. On erittäin todennäköistä, että maksuvaikeuksien määrä kasvaa maksukauden pidentyessä kolmeen kuukauteen puhumattakaan vuodesta.

On otaksuttavissa, että verotilillä pyritään entistä kaavamaisempaan verotus- ja perintämenettelyyn. Yhtä otaksuttavaa on, että verotilimenettely muuttuvine käytäntöineen, sanktioineen ja viivästysseuraamuksineen ajaa taantuman jo valmiiksi heikentämiä pienyrityksiä lisävaikeuksiin. Suurempien yritysten osalta vain valvontailmoituksen muoto muuttuu - mutta onhan tuloveroilmoituslomakkeitakin yritysten iloksi viilattu vuosittain.

Voi vain toivoa, että verovirastojen ja yritysverotoimistojen asiantunteva, joustava ja neuvotteleva henkilökunta ei ole verotilimenettelyn mukanaan tuomalla vähennettävien listalla.

Rahoitus- ja pääomamarkkinoiden toiminta Suomessa on sekä vakaata että vireää. Markkinoiden keskeisiä toimijoita ovat pankit, jotka ovat uusineet toimintamallejaan varsin voimakkaasti viime vuosina. Palveluiden kirjo on suuri eikä pääomien riittävyys ole ongelma.

PK-yritysten ja pienyrittämisen osalta vieraan pääoman muotoiseen rahoitukseen liittyvän pääasiallisen ja vaikutuksiltaan laajan ongelman muodostaa rahoittajien PK-yrityksiin soveltamien yritysrahoitussopimusten kiinnittyminen panttioikeuden käyttöön. Suurten yritysten rahoitussopimuksissa pantteja ei luonnollisesti käytetä.

Panttioikeuden eli vakuuksien käyttö pk-yritysten ja rahoittajien välisissä yritysrahoitussopimuksissa on sekä eettinen että toiminnallinen ongelma. Eettisen ongelman se muodostaa siksi, että antaessaan rahoittajalle vakuuden velastaan yrittäjä kantaa sekä oman yrittäjäriskinsä että rahoittajan riskin, mitä ei nykyisissä oloissa voida pitää kohtuullisena. Yritystoiminta ja yrittäjän perheen infrastruktuuri täytyy voida erottaa toisistaan.

Eettisen ongelman se muodostaa myös siksi, että valtiovalta kannustaa kansalaisiaan yrittäjyyteen (esim. hallitusohjelman kohdassa 3.1. Osaaminen, yrittäjyys ja uudistumiskyky hyvinvoinnin lisäämisen perusta: Uuden menestyvän tuotannon luominen edellyttää vahvaa yrittäjyyttä), mutta rahoittajan ei viime kädessä tarvitse ottaa kantaa rahoitusta hakevan pienyrittäjän liikeidean kantavuuteen. Rahoitusta voidaan myöntää varsin kevein ja kaavamaisin perustein ja vakiomuotoisilla rahoitussopimuksilla, koska velan vakuutena on pantti tai takaus.

Panttioikeuden käyttö pk-yritysten rahoitussopimuksissa ylläpitää tilannetta jossa heikollakin idealla liikkeellä olevat mutta hyvät vakuudet omaavat yrittäjät voivat aloittaa/ylläpitää toimintaansa, mutta loistavallakaan idealla liikkeellä olevat yrittäjät eivät saa rahoitusta jos heillä ei ole tarjota velalleen vakuutta.

Panttioikeuden käytöstä johtuva yhteiskunnallinen ja lähes koko pienyrittäjäkuntaa koskeva ongelma vääristää elinkeinorakennetta, heikentää yrittämisen mielekkyyttä ja ehkäisee innovatiivisen ja kasvuhakuisen yrityskannan kasvua. Ongelma koskettaa hyvin suurta määrää yrityksiä. Suomessa oli vuoden 2007 lopussa noin 240.000 alle 10 henkilöä työllistävää yritystä (lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotearkisto).

Valtiovalta ei ole säädöksin pyrkinytkään rajoittamaan panttioikeuden käyttöä yritysrahoitussopimuksissa, vaikka panttioikeuden merkityksen vähentäminen olisi selkeästi sen intressissä. Sen sijaan valtio ylläpitää veronmaksajille kalliita ja periaatteessa tarpeettomia järjestelyitä kuten Finnvera Oyj:ta.

Toiminnallisen ongelman panttioikeuden käyttö muodostaa sekä yrityksille että rahoittajille. Pantin käsittely on kallista ja sitoo resursseja. Tässä suhteessa panttioikeuden käytöstä luopuminen olisi sekä yrittäjien että rahoittajien intressissä.

Jotta pankit voisivat alkaa tehdä pienyritysten tai pienehköjen keskisuurten yritysten kanssa yksilöllisiä, vakuudettomia tai osin vakuudettomia yritysrahoitussopimuksia, yritysten täytyisi muuttua, useimpien luultavasti varsin radikaalisti. Yritysten olisi välttämätöntä lisätä tietoa ja osaamistaan kyetäkseen toimimaan asiakkaana rahoitusmarkkinoilla. Yritysten tapaan toimia ja tuottaa tietoa kohdistuisi kehitystarpeita. Parhaimmillaan kasvaneet ja täsmentyneet tietotarpeet johtaisivat luonnollisesti positiiviseen kehitykseen yritysten toimintamalleissa. Tämä on luonnollinen ja toivottava kehityskulku tulevaisuudessa.

Ymmärtääkseen näitä kehitysvaateita ja pystyäkseen vastaamaan niihin reaalimaailmassa useimmat pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat voimakasta osaavan kumppanin tukea. Käytännössä tällaisen tuen voivat tarjota esimerkiksi PYP:n ja Yricon kaltaiset yritykset, jotka käyvät vuoropuhelua paitsi yritysten myös rahoittajien kanssa. Kumppanuussuhde lienee lähellä sitä tilannetta jonka tulevaisuudessa myös yritysten ja rahoittajien välillä tulisi vallita.

Yricon internetsivuilla (Kustannustoiminta/tietokirjat) on tänään julkaistu Kauppatieteiden lisensiaatti Olli Välimäen vuonna 2009 tarkastettu lisensiaattityö
Yritysrahoituksen relevantit kovenantit: Vakuuden arvioinnista kohti sopimusoikeudellisia riskienhallintamekanismeja.

Kauppatieteiden lisensiaatti Olli Välimäki toimii asiakasvastuullisena johtajana Nordea Pankki Suomi Oyj:n yrityspalveluyksikössä. Hänellä on 23 vuoden kokemus etulinjan pankkityöstä ja asiakaspalvelusta.

Yritysrahoituksen relevantit kovenantit toimii paitsi lisensiaattityönä, myös ajankohtaisena ja havainnollisena rahoitusammattilaisten, talousjohdon sekä yrittäjien käsikirjana. Kirja määrittää ja taustoittaa liiketaloudellisesti järkevän ja sopimusoikeudellisesti tehokkaan, kovenantteihin perustuvan yritysrahoituksen lähtökohdat, edellytykset ja elementit.

Kauppatieteiden lisensiaatti Olli Välimäki tulee lähiaikoina vierailemaan Yrico on the Rocks -blogin palstoilla ja esittämään näkemyksiään johdannoksi teokselleen. Jos aikani sallisi minun lukea vuodessa vain yhden ammattikirjan, valintani kohdistuisi kuluvana vuonna 2009 Yritysrahoituksen relevantteihin kovenantteihin.

Maatessani kuumeen kourissa kotisohvalla kuuntelin tylsistyneenä satunnaisia keskusteluohjelmia. Äkkiä juttu muuttuikin järkeväksi puheeksi onnesta ja onnentunteen suhteellisuudesta. Juuri niin: aineellinen elintasomme on kasvanut vaan onko onni sen myötä? Eipä taida olla. Onnenhuuma häipyy jos naapurilla on paremmin. Ja varsinkin jos näitä parempiosaisia naapureita on pitkähkö rivi.

Minulle neuvoi aikoinaan eräs vanha paperitehtaan johtaja, ettei liikaa kannata vertailla. Muuten ei ole koskaan tyytyväinen. Taitaisi olla parempi jättää vertailut kokonaan. Onni voisi lisääntyä. Inhimillisyyskin voisi lisääntyä - eikö vertailu ole ahneuden polttoaine?

Olemme tilitoimisto PYPissä nähneet hyvin monenlaisia yrittäjäkohtaloita. On ollut upeaa iloita monien asiakasyritysten menestyksestä. Joillakuilla asiat eivät ole menneet putkeen. Bisnestä ei voi tehdä asiakkaan puolesta, siinä kulkee asiantuntijapalvelun raja. Ystävyyttä ja pientä vertailun turvottamien silmien aukaisua voi yrittäjälle kuitenkin tarjota aina.

Ei tarvitse kamppailla verenmaku suussa maksimoidakseen yrityksen tuoton. Paskakasan päälle kuoleminen talikko kourassa ei ole enää muotia. Ja vaikka mammona menisi mutta henki ja terveys jäisi, ollaan kuitenkin plussalla. Ei bisneksessä epäonnistuminen tee ihmisestä muita huonompaa.

Monelta suomalaiselta vertailijalta jää huomaamatta, että joka päivä kulkemaltamme uralta haarautuu uusia, erisuuntaisia polkuja. Mitä hyvänsä niistä voi lähteä kulkemaan. Se on vain silmien aukaisusta ja rohkeudesta kiinni. Ilma on ideoita täynnä. Ilmassa roikkuu, kuka tarttuu?

Rekrytoimme joukkoomme uusia henkilöitä taantumasyksystä huolimatta. Etsimiemme henkilöiden tehtävät sisältävät viestintää (ml netti), kirjanpidon ja taloushallinnon tehtävien hoitoa sekä olennaisena seikkana vuorovaikutusta asiakkaittemme kanssa.

Etsimme persoonallisia miehiä ja naisia, jotka haluavat ja voivat käyttää paljon kykyjään työssään meillä. Omien kykyjen käyttö tuo onnistuessaan tyydytystä. Niinpä emme vielä aivan tarkkaan tiedä, minkälaisia tehtäviä olemme täyttämässä. Sen tiedämme, että näiden tehtävien tulee palvella erinomaisten palveluiden tuottamista asiakkaillemme ja uudenlaisen, luovan tilitoimiston kehittämistä.

Google analyticsistä käy ilmi, että haulla "koirarunoja" tai "runoja koirista" sivuillemme päätyy jatkuvasti ihmisiä. Useimmat eivät ilmeisesti löydä etsimäänsä, sillä näiden kävijöiden bounce rate on lähes sata. Siitä huolimatta, että nettikaupassamme (PYP Kauppa) on myytävänä juuri koirarunoja täynnä oleva kirja erittäin edulliseen 8 euron hintaan.

Olemme päätyneet siihen, että hakijat haluaisivat löytää ja copy-pasteta sopivan runon suoraan netistä. Ikävä kyllä emme voi julkaista tekijänoikeussyistä koko kirjan sisältöä, mutta liitän tähän kirjoitukseen kaksi runoa koiranystävien iloksi. Tekstit ovat vapaasti käytettävissä yksityisiin tarkoituksiin kunhan tekijä (Seija Mäki) mainitaan runon yhteydessä.

Mikä lie lapsen murhe.

Portailla istuu, itkee.

Viereen hämmentyneen näköisenä asettuu koira.

Kurkottaa kumartunutta päätä kohden mustan kuonon,

nuolaisee poskelta suolaisen kyyneleen punaisella kielellä.

Kiertyy käsivarsi koiran ympärille,

hiljaa lapsen silmiin syttynyt hymy valuu alas suupieliin.

On vierellä ystävä.

- - -

Miten mukavaa, ajatteli koira uneliaana kopissaan,

kuulla ihmisten tasaista puhetta,

tietysti joskus jokunen riitasointukin siellä

ja laulunliekutusta, jota koira ei niin ymmärtänyt

mutta rakasti noita kaikkia tuttuja ääniä, sanoja.

Vaikka jotkut sanat niinkuin "kauppaan"

tarkoitti, ettei koira päässyt mukaan.

"Tulen kohta" tarkoitti myös sitä.

Mutta kaikki ne hurmaavat,

riemua rinnassa nostavat,

koiralle kuuluvat sanat:

"pääsee", "mennään",

ja monta muuta yhteistä

sanaa ihmisten kanssa,

ne luovat yhteenkuuluvuutta,

elämän turvaa.

Lehtijutuissa tilitoimistopalveluista sivuutetaan sujuvasti kaksi melko olennaista asiaa: ensimmäiseksi kirjanpidon ja koko tilitoimistotoiminnan perimmäinen tarkoitus sekä toiseksi se mitä asiakas tilitoimistopalveluista oikeasti hyötyy tai mitä hänen pitäisi niistä hyötyä. Koska myös monet tilitoimistoalan kellokkaat ovat esittäneet viime aikoina mielestäni varsin epäterveitä näkemyksiä, avaan tässä hiukan tätä asiaa.

Liikekirjanpidon tarkoituksena on tuottaa luotettava yhteiskunnallinen tuloksenjakolaskelma eli paljonko keisarille (yhteiskunnan kassaan) täytyy tietyn periodin toiminnasta maksaa. Liikekirjanpidon perusteella tiedetään myös, paljonko osakeyhtiö voi enimmillään maksaa voitonjakona omistajilleen. Kaikki muu kirjanpidosta johdettu informaatio on toisarvoista näiden lainsäädännössä asetettujen tavoitteiden rinnalla.

Koska kirjanpito perustuu ihmisten keskenään tekemiin sopimuksiin (järjestelmään ja säädöksiin) on luonnollista, että jotkut yritykset erikoistuvat soveltamaan näitä säädöksiä oikein ja tarjoavat palveluitaan muille kirjanpitovelvollisille. Näitä yrityksiä kutsutaan tilitoimistoiksi. Tilitoimiston ydintehtävä on toimia itse ja auttaa asiakastaan toimimaan niin, että tuotettu peruskirjanpito kuvaa säädösten puitteissa tilitoimiston asiakkaana olevan kirjanpitovelvollisen reaaliprosessia oikein.

Mikäli peruskirjanpito on hoidettu huolimattomasti tai virheellisesti, siitä ei ole mitään hyötyä. Verotarkastuksen tai muun valvontatoimen yhteydessä kirjanpitovelvolliselle voi seurata kohtalokkaita yllätyksiä. Mikäli virheitä ei havaita tilanne johtaa verovelvollisten epäyhtenäiseen verokohteluun ja harmaaseen talouteen rinnastettaviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Epäluotettavasta peruskirjanpidosta johdetut tunnusluvut tai raportit eivät ole minkään arvoisia.

Niinpä minusta kuulostaa erinomaisen hassunkuriselta kun monet tilitoimistot haluavat siirtää peruskirjanpidon asiakkaan harteille ja ruveta itse jonkinsorttisiksi konsulteiksi. Tällaisten mukamuusikoiden sävelmät eivät paljon asiakaslisäarvoa tuota. Jokainen täyspäinen käsittää, ettei 99,99 %:sta kirjanpitäjistä ikinä tule edes ö-luokan konsultteja. Kyseessä on puhdas turhautuminen ja ahneus: mielikuva kirjanpitäjästä on harmaa eivätkä asiakkaat halua maksaa asiantuntevasta peruskirjanpidon hoidosta riittävästi. Pyrkimällä hyppäämään lainajakkupukuun kirjanpitäjät hakevat iisiä duunia ja hyvää liksaa.

Jos tilitoimisto ei hoida peruskirjanpitoa vaan siirtää sen asiakkaan tehtäväksi, voitaisiin kirjanpidosta mielestäni kokonaan luopua. Ajatelkaapa vaikka käytettyjen autojen kauppiasta x, joka lauantaina saunan ja muutaman oluen jälkeen alkaa naputtelemaan tositteitaan internetin kautta tilitoimiston tarjoamaan järjestelmään. Voi olla, ettei tulos kuvaa aivan todellisuutta.

Olisi helpompaa, että pienet yritykset tällaisissa tapauksissa maksaisivat tammikuulla kiinteän vuosimaksun valtionkonttoriin, saisivat leiman litteraansa ja yrittäisivät sitten ilman minkäänlaista kirjanpitovelvollisuutta aivan niin paljon kuin lystäisivät. Tai jos haluaisivat pitää kirjanpitoa, pitäisivät sitä omista lähtökohdistaan.

On myös joukko tilinpitäjiä, jotka ovat kammionsa yksinäisyydessä jo ajat sitten pudonneet kelkasta. Suuret tilitoimistot pystynevät karsimaan pahimmat asiantuntemattomuudet alapäästä mutta tehdessään tilitoimistopalvelusta voiton maksimointiin tähtäävää bisnestä ne leikkaavat armotta “palvelustaan” myös terävän yläpään. Jäljelle jää keski-ikäisen kirjanpitäjän riippuva, kenties karvainen päärynävatsa. Onko se todella sitä mitä tilitoimistoilta halutaan? - Ei vaan, onhan PYPilläkin vastaava tuote: prepaid-kirjanpito. Sen voi tilata ja maksaa netissä. Kirjanpitäjää ei tarvitse koskaan kohdata. Lupaamme teknisesti oikeat viennit ja tilinpäätöksen, emme muuta. Kukaan asiakkaistamme ei vain halua semmoista.

Kirjanpitoaineisto on historia-aineistoa vaikka se tuotettaisiin kuinka reaaliaikaisesti tahansa. Yrityksen ohjauksessa tai kehittämisessä kirjanpitoaineistolla ei ole kovin merkittävää roolia. Asetettujen tavoitteiden toteutumista se tietysti riittävällä tarkkuudella tehtynä kuvaa.

Ainoa todella ennustusvoimainen kirjanpidosta johdettu työkalu johon olen törmännyt on Yrico Oy:n kehittämä geneettinen jalostusarvoanalyysi. Yritysgenetiikka tarkoittaa, että riittävän monta kautta toiminut, riittävän suuri ja johdonmukaisesti toimiva yritys periyttää tapaansa toimia tuleville kausille. Mikäli yrityksen tuotot kasvavat x euroa, voidaan lasketun ennustefunktion perusteella odottaa jalostusarvon kasvavan y euroa. Pienimpiin yrityksiin yritysgenetiikan ajatusta ei voida soveltaa, sillä jo yksi onnenkantamoinen tai huono tuuri voi muuttaa yrityksen koko kehityspolun. 

Kun joukko kirjanpitäjiä tuntuu haluavan konsulteiksi niin oletetaanpa sitten, että löydämme henkilön, jossa yhdistyy konsultin ja kirjanpitäjän tehtävien vaatimat ominaisuudet, koulutus- ja työhistoria, kummankin alan osaaminen ja joka haluaa työskennellä tilitoimistossa. Ensin hän hoitaa tinkimättä kuntoon peruskirjanpidon, sillä peruskirjanpidon huolimaton tai vasemmalla kädellä tehty hoito tilitoimistossa on suuren luokan törkeys sekä asiakasta että yhteiskuntaa kohtaan. Tämä kirjanpitäjä-konsulttimme on jo ennen kirjanpitotyön aloittamista huolellisesti tutustunut asiakkaaseensa ja tämän liiketoimintaan, ja luonut hyvän keskusteluyhteyden asiakkaansa johtoon. Jatkuva keskusteluyhteys on sekä kirjanpidon että konsultoinnin onnistumisen edellytys. Kirjanpitäjä-konsultti ymmärtää asiakkaan ydinfunktioiden väliset relaatiot ja hallitsee asiakkaan elinkeinoympäristön siten, että kykenee toimimaan aktiivisesti konsultatiivisessa prosessissa.

Kun kirjanpito on tehty, kirjanpitäjä-konsultti rupeaa pohtimaan asiakkaan liiketoiminnan kehittämistä tavoitehakuisesti siten, että toiminta jollain periodilla näkyy asiakkaan tuloksessa. Nyt ongelmaksi kohoaa se, ettei tällainen konsultointi juurikaan liity kirjanpitoon ja toiseksi se, että suuri osa tilitoimistoasiakkaista on joko niin pieniä tai urautuneita toimintamalleihinsa tai haluaa yritystoiminnaltaan jotain aivan omanlaisiaan asioita, ettei konsultin sanoma kohtaa otollista maaperää. Ehkä kirjanpitäjä-konsultin sanotaan vaikka 20-30 kirjanpitoasiakkaasta 10 % on dynaamisia, kehittyviä ja tuloshakuisia yrityksiä, joille konsultoinnista on varsinaista hyötyä. Unohdetaan koko juttu.

Kirjanpitäjät pysyköön lestissään ja olkoon ylpeitä hienosta tavasta edistää kaikkien kirjanpitoasiakkaidensa liiketoimintaa erinomaisina kirjanpitäjinä. Ei kirjanpitäjien tarvitse luopua ainoasta asiakkaille aitoa lisäarvoa tuottavasta palvelustaan saadakseen tilitoimistotoiminnasta riittävän korvauksen. Suoritteen substanssi ja siitä saatava hinta ovat nykyään kaksi täysin erillistä asiaa. Se jokaisen pitempään yritystoiminnassa mukana olleen pitäisi käsittää. Niinpä jos tilitoimisto raaskii luopua omista lähtökohdistaan rakentamastaan paletista (heitetään vaikkapa “konsultointi”, tilintarkastus ja yrityskauppa pois tilitoimiston yhteydestä) ja ruveta rakentamaan palettia asiakkaan lähtökohdista (kääriä kirjanpitopalvelun kova ja kirkas ydinsubstanssi sellaiseen kääreeseen, että asiakas on halukas maksamaan paketista riittävästi), kaikki voittavat.

Asiakas hyötyy tilitoimistopalvelusta silloin, kun hänen taloushallinto-ongelmansa ratkaistaan turvallisuutta tuottavalla tavalla. Asiakkaalla ja kirjanpitäjällä on hyvä keskusteluyhteys. Asiakkaalle kerrotaan miten kulloisetkin asiat on hoidettu. Tilitoimisto vastaa yksiselitteisesti siitä, ettei asiakkaalle tule aiheettomia ongelmia verottajan tai muiden toimijoiden kanssa. Asiakas ostaa siis itse asiassa siivun turvaa. Tämä on Pirkanmaan Yrityspalvelu Oy:n toiminta-ajatus.

Tähän loppuun vielä mainitusta käärepaperista: Miksi itse haluatte ostaa mieluummin Nokian Renkaat kuin Kumhot uuteen autoonne ja maksaa niistä moninkertaisen hinnan? Yksinkertainen on kaunista.

Kesän päätteeksi käyty keskustelu arvonlisäveroprosenteista oli tragikoomista seurattavaa. Asiaan on olemassa helppo ja oikea ratkaisu: luovutaan arvonlisäverotuksesta kokonaan.

Kun opiskelin yliopistossa kauppatieteitä, arvonlisäveroa nimitettiin liikevaihtoveroksi. Verokanta oli 14 % ja veropohja suppeampi. Laki säädettiin alunperin väliaikaiseksi. Nyt laki on pysyvä ja yleinen arvonlisäverokanta 22 %. Nousua verokantaan on luvassa.

Arvonlisäveron takia tavarat ja palvelut ovat pyöreästi viidenneksen kalliimpia. Kansalaiset maksavat arvonlisäverot tuloverotetuilla tuloilla. Arvonlisäverotus rankaisee ankarimmin pienituloisia ja tekee osaltaan hintatasostamme niin kalliin, että asetelma alkaa muistuttaa muutaman vuoden takaista Tallinnaa. Mieleen tulevat myös entisaikojen hirmuhallitsijat, jotka veivät talonpoikien siemenviljat.

Arvonlisäverotuksessa toteutuu “veroa verolle”-periaate. Esimerkiksi polttonesteisiin, sähköön ja alkoholijuomiin sisältyy valmisteveroa ym. maksuja (esim. polttonesteiden huoltovarmuusmaksu). Arvonlisäveron peruste on hinta, jossa muut verot ja maksut ovat jo mukana. Mitä enemmän arvonlisäveroton bensalitra tai kilowattitunti sähköä maksaa, sitä enemmän veronsaaja tienaa. Arvonlisävero hämärtää käsitystä siitä, minkä arvoisia tavarat tai palvelut ovat ja paljonko niistä kannattaisi aikuisten oikeesti maksaa.

Pahinta kuitenkin on, että arvonlisäverotus tuo valtion kassaan niin paljon tuloja, ettei hallintoeliitin tarvitse käytännössä muuttaa toimintamallejaan. Lama-aikoinakin poliitikkojen, heidän avustajiensa ja virkamiesten tulot ovat nousseet kun tavallinen kansa on kiristänyt suolivyötään.

Pöhöttynyttä edustuksellista hallintoa ei kevennetä, terveydenhuollon rakenteisiin ei juurikaan puututa, hassujen julkisrahoitteisten koulutushankkeiden (jotka eivät koskaan muutu bruttokansantuotteeksi) annetaan jatkua, erilaisten tukien ja avustusten mustaan aukkoon syydetään sumeilematta rahaa. Kaikki tämä vain koska rahaa tulee niin kivasti eikä ole pakko.

Valtion budjetin noin 46 miljardista eurosta arvonlisäveron osuus talousarvioesityksessä vuodelle 2009 on noin 14,5 miljardia euroa. Jokainen voi käydä itse valtion budjetista katsomassa, mihin yhteisiä varojamme käytetään. En voi muuta kuin päätyä lopputulokseen, että Suomessa yhteisiä varoja on liikaa ja kansalaisilla yksityisiä varoja liian vähän.

Samalla voi (hymyä kyynelten läpi) käydä katsomassa mitä kaikkia hullunkurisia veroja meille suomalaisille onkaan sälytetty. Ihminen on kekseliäs. Ja lehtien palstalla joku vielä hurraa kun karkkivero otetaan jälleen käyttöön..

Olemme maanneet koko perhe inhottavan taudin puistattavissa kourissa. Lienee paljon mainostettua sikaflunssaa kaikilla herkuilla, sillä olo on perusteellisen sikamainen. Lääkäri-apteekki-kierros kiristi hermot äärimmilleen. Esitän asian näin:

Jos tarvitaan lääkärin kirjoittama resepti jotta saadaan lääkkeitä, mihin hemmettiin tarvitaan apteekkijärjestelmää? Eikö lääkkeet silloin pitäisi saada ilman jonottamista lähimmästä marketista tai R-kioskilta, tai vaikka kotiin tuotuna?

Toisaalta, jos halutaan ylläpitää nykyisenkaltaista apteekkilaitosta, mihin ihmeeseen tarvitaan lääkäriä jos ihminen jo valmiiksi tietää mitä vaivaa pitäisi lääkitä? Eikö tarpeellisuuttaan ja ammattitaitoaan niin kovin mainostava apteekkihenkilökunta riittäisi päättämään, mitä troppeja asiakkaalle annetaan mukaan?

Nyt meillä on vyö ja henkselit joista jompi kumpi on varsin usein turha. En tiedä kumpi ärsyttää enemmän, tsaristinen leimanlyöjä vai Speden rautakauppasketsistä tuttu hyllyjen välissä laahustaja. Joka tapauksessa selvää on, että kansalaiset maksavat näistä suojatyöpaikoista katkerasti ja kalliisti. Sekä rahalla että vaivalla.

Ilmiö kuvannee terveydenhuoltoalaa laajemminkin. Kansalaisten kannalta järkeviä ja edullisia muutoksia ei saada aikaan, koska aina on joku äänekäs eturyhmä jonka varpaille sinänsä hyvällä muutoksella astuttaisiin. Epäilenpä, ettei terveydenhuoltoalan kokonaisuutta tässä maassa hallitse enää kukaan. Diktaattorille olisi käyttöä.

Ehdotankin, että lääkkeiden tilaaminen netin kautta Intiasta tai muista lääkkeitä järkevään hintaan myyvistä maista sallittaisiin, ja kansalaisia siihen rohkaistaisiin. Tältä osin tullivalvontaan käytettävät varat voitaisiin käyttää siihen, että suomalainen asiantuntijaryhmä auditoisi muutaman intialaisen nettiapteekin, jotta lääkkeiden laadusta voitaisiin olla varmempia. Tämän jälkeen ei tarvittaisi enää Kela-korvauksiakaan, koska lääkkeet tulisivat kansalaisille joka tapauksessa halvemmiksi kuin nykyisin Kela-korvauksen kanssa.

Lääkäreiltä ja apteekeista olemme saaneet ystävällistä ja hyvää palvelua enkä suinkaan tällä mielipiteelläni halua henkilöitä moittia. Typerä järjestelmä vain ärsyttää kuten typerät järjestelmät aina. Varsinkaan kun en aivan usko, että lääkkeiden tuontikiellossa on kyse kansalaisten hyvinvointiin kohdistuvasta huolesta..

Kesäloman laiskan taivaalle tuijottelun jälkeen arki alkaa vääjäämättä. Kotimaisten päivälehtien lukemisessa minulla oli kolmen viikon kesätauko mutta kuten tavallista matkoilta palattua, se ei haitannut. Samat uutiset, jokunen nimi oli vaihtunut. Tiedotusvälineet rummuttavat taantuman jatkuvan.

Minusta on hieman hassunkurista, että taantumasta jaksetaan vouhkata niin voimakkaasti joka kerta kun taloussuhdanne kääntyy laskuun. Taloushan on aina aaltoillut noususta laskuun ja laskusta nousuun. Syykin lienee kaikille selvä; nousukautta siivittää ahneus, laskusuhdannetta tyypittää pelko. Perusinhimillinen kuvio.

Mikäli joku ei ymmärrä talouden nousun taittuvan tietyin välein laskusuhdanteeksi, hän ei luultavasti ymmärrä myöskään vaihtaa talvirenkaita autoonsa syksyllä. Jos kouluissa opetetaan vielä kansalaistaitoa, tätä ilmiötä kannattaisi ehkä vielä vähän painottaa. Olisihan se kivaa jos kaikilla menisi koko ajan lujaa, mutta niin olisi tietysti ikuinen nuoruuskin ja muut sen kaltaiset toiveunet.

Taantumaa paljon vakavampi ilmiö on mielestäni kehitysloukku. Kehitysloukku voi johtua eri kehityskuluista ja vaania eri yrityksiä eri aikaan. Otetaan esimerkiksi kivijalkakirjakauppa. Ennen paikallinen kirjakauppa pärjäsi myymällä kirjoja. Piste. Nyt saman kirjan saa nettikirjakaupasta paljon halvemmalla kotiin kannettuna muutamassa päivässä. Nettikaupan valikoimatkin ovat laajemmat. Ostoksia voi tehdä mukavasti omasta nojatuolista parin konjakin siivittämällä innolla. Miten kivijalkakirjakauppa voi pärjätä tässä kilpailutilanteessa?

Toinen esimerkki: tehdas joka valmisti puolia kotimaiselle tekstiiliteollisuudelle. Olisikohan kannattanut alkaa vakavasti pohtia omaa tulevaisuutta kun tekstiiliteollisuus alkoi kadota ympäriltä kokonaan?

Kehitysloukku on inhottava juttu sikäli, että kehitysloukun uhriksi joutuneiden yritysten tuotannontekijät ovat usein pitkän aikaa pitkin nurmikoita ennen kuin edes osa niistä saadaan takaisin tuottamaan bruttokansantuotetta. Inhimillisistä tragedioista puhumattakaan.

Me Yricossa pyrimme auttamaan asiakkaitamme tunnistamaan ja välttämään kehitysloukkuja. Ei aina tarvitse ajaa täysin purjein miinaan ja ruveta parkumaan tukea. Olisi tietysti kiva jos yhteiskunta soisi tähän ennaltaehkäisevään työhön jokusen killingin. Sitä lienee vain turha odottaa, sillä on trendikkäämpää myöntää suhdannelainoja hukkuville.

Kotimaa on ykkönen, Suomea en vaihtaisi pois. Silti vallitseviin kotimaisiin asiantiloihin tahtoo turtua ja retket naapurikansojen luokse avartavat silmiä. Kaukana kotoa herää monesti ajatus, voisiko meidän suomalaista yhteiskuntaamme kehittää ihmisläheisemmäksi. Syvällistä analyysiä en viitsi laiskana lomalaisena laatia, mutta tässä iloksenne muutama huomio.

Roomassa on halvempaa syödä ravintolassa kuin Tampereella (sic!). Italialaiset elävät kuitenkin niin eri kulttuurissa, että vertailukohtaa täytynee hakea lähempää. Valitaan esimerkkimaaksi Saksa. Saksassa marketista saa 70 eurolla samanlaisen satsin kuin Suomessa sillä erotuksella, että Saksan-kassissa elintarvikkeet ovat puolta suuremmissa paketeissa, mukana on lihaa, pesuaineita ja viiniä sekä olutta. Joka muuten Saksassa katsotaan elintarvikkeeksi.

Germaanit myös tienaavat enemmän kuin me, maksavat vähemmän tuloveroa ja ajavat uudemmilla autoilla kuin me. Autoliikkeissä ei ole paria vuotta vanhempia vaihtoautoja, sillä ne myydään rontissa torin turkkilaisille. Kaiken kaikkiaan Saksassa tuntuu turististakin siltä, että ihminen otetaan huomioon ja yhteiskunta on ihmismyönteinen. Liikenne sujuu kuin valssi ja junat kulkevat ajallaan. Asiakaspalvelu on nopeaa, jämptiä ja ystävällistä. Metsäpolulla vastaantulijat tervehtivät toisiaan eivätkä kulje luimistellen ohi.

Ruoka, asuminen, liikkuminen ja vaikkapa postin toiminta ovat ihmisille perustavaa laatua olevia tarpeita. Kaikissa näissä asioissa saksalaiset ovat hoitaneet leiviskänsä paremmin kuin me suomalaiset. Miksi? Ainakin siksi, että meitä edustavat poliittiset toimijat ovat hoitaneet hommansa tavallisen työtä tekevän kansalaisen näkökulmasta huonosti jo pitkään eikä latistamiselle loppua näy.

Kotimaamme poliitikkojen ja ennen kaikkea verolakien säätäjien pitäisi hävetä. He ovat ymmärtäneet jotain perusteellisesti väärin. Heillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että maaorjuus on vielä voimassa ja että suomalaiset ovat olemassa vain tuottaakseen työllään herkkuja hallintoeliitin ja heidän klienttiensä tarpeiden pohjattomaan moolokinkitaan.

Suomi on kylmä, pimeä ja eurooppalaisittain suurehko maa jossa etäisyydet palveluihin ovat pitkät. Luulisi, että jonkinlaiseksi kompensaatioksi kylmyydestä ja pimeydestä elämä olisi yritetty tehdä Suomessa mahdollisimman mukavaksi. Sellaiseksi, että vähävaraisenkin olisi mahdollista nauttia elämän perusasioista kun ei ole palmurantoja eikä hula-hulaa. Toisin on.

Suomalaiset päättäjät ovat halunneet verottaa ankarasti juuri välttämättömyyshyödykkeitä kuten energiaa ja ravintoa. Kaupallisten toimijoiden ja lobbareiden on annettu elää kuin pellossa, mitä osaltaan irvokkaalla tavalla kuvastaa kaupan lasipalatsien lukumäärä. Kansalaisen näkökulmasta useat asiaintilat ovat törkeitä. Kun esimerkiksi energia on valtion toimesta riistoverotettu, kyttää yksi porukka vielä saunoista nousevaa savuakin. Savunkyttääjät, oletteko tehneet päivääkään oikeita töitä?

Meren rannalla kaukana arkihuolista on kiva antaa ajatuksen lentää vapaasti. Ehdotankin, että ruoalta, sähköltä, polttonesteiltä, alkoholilta, vedeltä ja jätevedeltä sekä autoilta, matkustamiselta yleensä sekä viestinnältä poistetaan Suomessa kaikki verot. Lisäksi ehdotan, että yleinen arvonlisäverokanta pudotetaan 10 %:n tasolle. Jonkinlainen kattohintajärjestelmä lienee myös paikallaan. Päättäjien tulisi sitoutua henkilökohtaiseen köyhyyteen jotta heidän olisi helpompi asettua tavallisen veronmaksajan asemaan.

Näilläkin muutoksilla elämä tavalliselle suomalaiselle muuttuisi huomattavasti mukavammaksi. Tämän hyvän muutoksen rahoitus hoituisi kyllä, kun hallinto hoitaisi vain primaariset tehtävänsä ja ajaisi kaiken turhan (verovaroin rahoitetun) poliittisen ja virkamiestoiminnan alas. Ei enää leipää ja sirkushuveja pakkoverotuksella otetuin varoin, ei avokätistä antamista poliitikoille mieleisiin kohteisiin ja heille itselleen, vaan tavallinen kansalainen kunniaan. Ihmisten pitäisi antaa pääsääntöisesti pitää itse tienaamansa rahat ja tehdä itse kulutuspäätöksensä. Emme tarvitse opettajia tai opettajattaria kertomaan meille miten pitää elää.

Joitakuita voi tietysti pelottaa ajatus, että kansalainen joisi konjakkinsa itse eikä valitsemansa edustajan välityksellä. Mutta oikeasti, maa ja kansahan ovat tärkeitä eikä meidän pöhöttynyt hallintomme. Ehkä EU on suurempi onni kuin olemme koskaan ymmärtäneet.

Lintsasin töistä ja kävin kesäisen auringonpaisteen houkuttelemana kiertämässä muutaman lähisaaren soutuveneellä. Keskellä järvenselkää paha maailma kiehuvine käärmeenpesineen oli kaukana, kiirettä ei ollut minnekään ja suvituulen lempeässä hyväilyssä oli otollista keskittyä pohtimaan maailman menoa.

Kiireiset päivät täynnä ohjelmaa päästävät ihmisen helpolla. Kiire on yhdenlaista henkistä onaniaa. Kiireen valheella voi pettää itseään tai muita. Olen kiireinen, tärkeä ja hyödyllinen. Älkää vaatiko minulta mitään, olen kiireinen. Älkää vaivatko minua asioillanne.

Tosiasiallisena ilmiönä kiire on inhottava. Aivan ensimmäiseksi kiire tappaa luovuuden. Sitten se pelkistää ihmisen pakollisia rutiineja suorittavaksi robotiksi, joka ei ehdi pysähtyä ajattelemaan, mikä on tärkeää. Tällaiset mekaaniset suorittajat eivät juurikaan kuulosta siltä, mitä isänmaamme talouselämä juuri nyt tarvitsee.

Enpä tiedä tarvitseeko talouselämä myöskään sille suunnattuja julkisia tuki- ja neuvontapalveluita vai onko niistä yhtä paljon haittaa kuin hyötyä. Kansantaloudellisesta tehokkuudesta puhumattakaan. Kaikkia neuvontapalveluita on saatavana yltä kyllin yksityiseltä sektorilta eivätkä yritystuet näytä enää tänä päivänä palvelevan suomalaisten yhteistä etua. Jos yrittämistä nyt kuitenkin halutaan tukea, voisi valtio tarjota yrittäjille lämpimän aterian erityisessä valtion ruokalassa. Kävisin sellaisessa mielelläni itsekin.

Itse asiassa neuvontapalveluiden tuottamisen sijaan valtion kannattaisi ulkoistaa pankeille sen arviointi, kenen idealla ja menneisyydellä yrittäjäksi kannattaa ryhtyä. Asia olisi toteutettavissa erittäin helposti. Säädettäisiin laki, joka kieltäisi panttioikeuden käytön yritysrahoitussopimuksissa mukaan lukien pk-sektori. Hetken alkuhämmennyksen jälkeen rahoitusta saisivat uskottavalla idealla liikkeellä olevat yrittäjät, joiden idea lisäksi kestäisi reality checkin. Kaikille osapuolille kiusallista ja kallista vakuuksien käsittelyä ei tarvittaisi. Ne, joilla on hyvät vakuudet mutta heikko idea, säästäisivät omakotitalonsa. Kyseessä olisi kaikkien toimijoiden etu.

Näillä ajatuksilla laskeudumme nauttimaan kesäisestä joutenolosta. Yrico on the Rocks jatkuu kun jouten on oltu tarpeeksi. Hyviä lomia!

PYP Kauppa avautuu nyt uudessa uskossa. Upeita kiviä ja mineraaleja ympäri maailmaa meillä on kaapit täynnä, mutta niiden saaminen PYP Kauppaan on vaatinut yllättävän paljon valmistelua ja työtä. Kiitos hyville yhteistyökumppaneillemme, Tatulle Binary Solutionsiin konsultoinnista ja Ari Suomalaiselle kaikesta valokuvaukseen liittyvästä. Alkuperäinen tavoite 50 - 100 tuotetta uuden PYP Kaupan julkaisuun mennessä ei täyty ellei koko kesäviikonloppua sada :) , mutta kesän aikana tuo 100 tuotetta on varmasti todellisuutta. Tuoteinformaation pitäisi nyt olla niin kattavaa, että erikoisempiakin murikoita voi tilata kaupasta suoraan. Yhteydenotot ovat silti tietysti tervetulleita.

Kun tässä kerran kiittelemään ruvettiin, kiitellään samalla myös konsulttipuolen monivuotisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa talouselämän menestyksen alttarille on laskettu monta uhria; mukavia asiakasyritystemme toiminnasta vastaavia ihmisiä joita ilman työpäivät olisivat sekä ikävämpiä että tarkoituksettomampia; vaimoa ja lapsia, joita ilman elämä olisi käsittämättömän paljon köyhempää. Hyvää juhannusta kaikille, te olette sen ansainneet!

Aloitan Yrico on the Rocks -blogin samalla kun jälleen kerran päivitämme www.yrico.fi -sivustoa. Sivuston päivittämisen yhteydessä mietimme niin ikään jälleen kerran, mitä erityistä tehtävää toteuttaakseen Yrico ja PYP ovatkaan olemassa. Karsimme uusilta sivuilta kaiken, mitä joko emme halua tehdä tai mikä ei selkeästi tuota asiakkaalle hyötyä (asia, mikä ei tunnu nykymaailmassa olevan mikään itsestäänselvyys). Sivuston päivitys johti toiminnan päivitykseen, niinhän sen on tapana tehdä. Huomattaviakin toimintafilosofian muutoksia on uitettu sisään yrityksiin näennäisesti pienten tietotekniikkaratkaisuiden muodossa.

Paletin uudistaminen tuottaa joidenkin asioiden kohdalla luopumisen tuskaa. Esimerkkinä voin mainita työn vaativuuden arviointiin ja palkitsemiseen liittyvät konsulttipalvelut, jotka pudotimme pois. Sinänsä työn vaativuuden arviointiin ja palkkapolitiikkaan (arvioinnin tulosten kytkemiseen euroihin) liittyvien palveluiden tarve ei ole hävinnyt mihinkään, ei myöskään meidän osaamisemme tuottaa näitä palveluita. Valintoja on kuitenkin kyettävä tekemään. Aika ja resurssit eivät riitä kaikkeen.

Uudistetuilla Yrico.fi -sivuilla on siis esitetty mitä nyt kevätkesällä 2009 koemme tällä joukkueella osaavamme ja haluavamme tehdä, ja mikä samaan aikaan tuottaa asiakkaalle selkeää lisäarvoa. Yricon ja PYP:n perustehtävä on auttaa asiakkaitamme onnistumisessa. Yrityksen onnistumiseen liittyy aina yksilön onnistuminen. Yrico ja PYP työskentelevät sekä yritysten että niiden takana olevien ihmisten onnistumisen puolesta. Onnistua voi hauskalla tai hikisellä tavalla. Samuel Butlerin sanoin: "Kaikki eläimet ihmistä lukuunottamatta tietävät, että elämän päähomma on nauttia siitä". Jos mahdollista, me pyrimme tekemään asioita hauskalla tavalla. Jotkut teistä ovat ehkä pohtineet, millä sumealla logiikalla tilitoimistotoimintaan tai konsulttipalveluihin liittyy PYP Kauppa. Nyt tiedätte.

Yritystoiminnassa onnistuminen kuvautuu usein hyvinä visioina ja valintoina, jotka luovat arvostusta ja taloudellista menestystä. Hyvään visioon sisältyy ajatus uuden mieltämisestä, siitä, että onnistuu näkemään enemmän kuin muut. PK-yrityksissä onnistumisen kokemus on usein moniulotteinen. Taloudellinen menestys voi olla toissijaista sen rinnalla, että on yrittäjä on löytänyt tavan käyttää laaja-alaisesti omia kykyjään ja jakaa tyydyttävällä tavalla aikansa työn, perheen, ja esimerkiksi intohimoisen harrastuksen kesken. Oma lukunsa ovat oman tiensä kulkijat: keksijät ja muut luovat persoonat. Heille onnistumisen mittana voi olla aivan joku muu kuin raha. Heidänkin polullaan toivomme voivamme kulkea mukana.